Bonifatius Creditionilainen

Pyhä Bonifatius kastaa saksilaisen

Pyhä Bonifatius (672-754) päättäköön kierroksemme Euroopan lähetystyön maailmaan ensimmäisellä vuosituhannella jKr.

Herran Jeesuksen valitsemat apostolit hoitelivat heti kättelyssä ensimmäisellä vuosisadalla evankeliumin viemisen Jerusalemista alkaen Juudeaan ja Samariaan, sitten Syyriaan ja Libanoniin ja Jordaniaan, Egyptiin, Etiopiaan, Anatolian seuduille, Makedoniaan, Kreikkaan, Kyprokselle, Kreetalle, Maltaan ja Rooman (Italian) ja apostoli Paavalin sydän paloi päästä Hispaniaan.

"Tämän vuoksi matkani teidän luoksenne on estynyt kerran toisensa jälkeen. Mutta nyt minulla ei enää ole tehtävää näillä seuduilla, ja olen jo vuosikausia odottanut tilaisuutta päästä käymään teidän luonanne sitten kun menen Espanjaan.

Toivon, että voisin tällä matkallani tavata teidät ja että te auttaisitte minut matkaan sieltä eteenpäin, kun olen ensin saanut jonkin aikaa nauttia seurastanne."
Room 15:22-24 KR 1992



Olemme seuranneet kuinka Taivasten valtakunta voitti sitä vainonneen pakanallisen Rooman valtakunnan ja siitä tuli Rooman piispan johtama maailmanlaaja kristillinen kirkko Pietarin istuimella.

Kuinka Herra Jeesus ohjasi Konstantinus Suuren äitinsä kanssa rakentamaan Uuden Rooman, jota Konstaninopoliksi kutsutaan.

Kuinka evankeliumi ylitti Rooman rajat ja saavutti gootit, sekä ostragootit että visigootit samoin 300-luvulla jkr. ensin Areioksen opin ja sitten Nikaian opin sanoin.

Kuinka Kristus voitti frankkien kuningas Cloviksen sydämen, jota vaimonsa oli evankelioinut hiljaa ja kuinka Merovingit sitten veivät nikaialaisen evankeliumin Espanjaan ja Englantiin ja Hollantiin.

Olemme seuranneet, kuinka Kristuksen nimeen kastetut frankit löivät äärettömän suuren islamilaisen uhan Ranskassa.

Otimme ennakkoa ja katsoimme, miten Pohjolan viikingit saatettiin Taivasten valtakunnan piiriin ja kuinka kauas Suomeenkin Jumalan Sana ulottui.

ja käyneet Kiovassa moikkaamassa Vladimir I Suurta ja hänen isoäitiään Olgaa.

tuosta jäi "pikkuinen" Bysantin eli itä-Rooman kristillinen maailma pois, Balkanin niemimaa, slaavien evankeliointi.



näin siis Jeesus Kristus tuli läntisessä Euroopassa ja Kiovassa ja Narvassa ja Alankomaissa tutuksi pakanuudessa eläville Euroopan kansoille.

vaan yksi on vielä joukosta poissa - nuo mahdottoman itsepäiset saksalaiset.

heidän kanssaan keisari Julius Caesar seuraajineen oli suurissa vaikeuksissa Rooman rajojen tuntumassa.

Vaan Jeesus Kristus ei antanut peräksi - saksalaiset voitetaan Hänen valtakuntaansa!

miten se tapahtui, siitä tällä palstalla jotain.



juu, kyllä ne engelsmannit myös Saksan evankelioivat - sieltähän meidän pyhä Henrik piispamme myös tulee.

Vuonna 672 syntynyt pyhä Bonifacius (lat. hyväntekijä) oli omalta nimeltään Winfrid (vanhassa muodossa Wynfrith, Wynfryth). Myöhäisempi traditio sanoo hänen syntyneen Creditonissa (Devon), mutta luotettavammat lähteet toteavat vain lyhyesti, että jo nuorena hän meni vastoin varakkaan isänsä tahtoa noviisiksi johonkin paikalliseen luostariin Exeterin tuntumassa (myös Devonissa).

Kuten niin monet Jeesuksen Kristuksen lähetysmiehet Brittein saarilla, myös Winfrid sai benediktiinien opetuksen kristillisen uskon asioihin.

Winfrid oli heidän luonaan Nurslingin luostarissa Winchesterin lähellä ja toimi opettajana heidän koulussaan. 30 vuoden ikäisenä hänet vihittiin papiksi.

Apotin kuoltua vuonna 716 lahjakkaalle Winfridille tarjottiin Nurslingin luostarin esimiehen hommaa (hän oli kirjoittanut mm. latinan kieliopin).

Mutta mies kieltäytyi!

Hän tahtoi olla lähetysmies.



Winfridin, siis Bonifaciuksen, sydän paloi Taivasten valtakunnan asialle ja hän suuntasi matkansa kovapäisten friisiläisten luo. Sanotaan, että hänen vanha englanninkielensä oli niin lähellä friisiläisten vanhaa kieltä, että he ymmärsivät toisiaan.

Vaan siellä oli vallassa tuo friisiläisten "Lalli" - pelätty Rabdo - josta olemme aiemmin jo puhuneet. Kaarle Martel otteli tämän etevän - ja tiukasti pakanuudessa pysyvän - kuninkaan kanssa ja Winfridin oli lähdettävä sieltä takaisin kotimaahansa tyhjin käsin.



Seitsemän vuotta myöhemmin, 723, saamme kuulla, että Kaarle Martel on ottanut Winfridin suojelukseensa.

Näin - Euroopan mahtavimman sotilasjohtajan suojissa - Winfrid lähti saksien alueelle ja saapui 723 Fritzlariin nykyisen Hessenin pohjoiselle seudulle (syvälle keskelle nykyistä Saksaa), jossa Chatan kansa asui (nykyisten hesseniläisten esivanhempia. Fritzlarissa on nykyään n. 15.000 asukasta).

Täällä Winfrid kohtasi puun!

vanha tammi Saksan maalla

Fritzlarin tammi oli saksien pyhimpiä asioita - pyhä puu, jota kutsuttiin Donar tammeksi.

Chattit kutsuivat jumaluutta, jolle pyhä puu kuului siis nimellä Donar. (Siitä tulee myöhemmin saksaan Donner, ukkonen.) Sama germaanien jumaluus on tunnettu skandinaviassa nimellä Thor.

Pakanalliset suomalaiset palvoivat Ukko Ylijumalaa, jolle samaten Donarin ja Thorin tavoin omistettiin tuo majesteettinen sääilmiö, ukkonen, sen jyrinä ja salamat.

Tammi on ollut germaaneille arvokas ja pyhä puu ainakin jo roomalaisajoilta ja varmaan kauempaakin esihistoriasta.

Fritzlarin tammi oli monista tammista merkittävin.



Kun tämä engelsmanni saapuu frankkien kirveineen ja sanoo kaatavansa arvostetun Fritzlarin vanhan pyhän tammen, paikallinen väestö ei ota asiaa lainkaan rauhallisesti.

(Muistamme ehkä, kuinka myös pyhä Martti Amiensin seudulla kaatoi pyhän puun yli 400 vuotta aiemmin)

Totuuden nimessä on sanottava, että paikalliseen väestöön varmaan hiukka vaikutti se, että Winfrid asui tuol puolen jokkee Ederin toisella rannalla Büraburgin kukkulalla ja että siellä oli Kaarle Martellin lähettämä sotilastukikohta...



Tapahtumista tammen luona kertoo meille Winfridin aikalainen pyhä Willibald (700-787), josta tuli sitten Eichstättin piispa Baijeriin.

Saatamme olettaa, että tammen kaataminen oli suunniteltu ja ilmoitettu tapaus, koska siinä kohtaisivat kristittyjen Jumala ja saksien jumala.

Paikkakuntalaiset olivat varmoja, että Donar löisi salamallaan pyhän puun kaatajan siihen paikkaan.

Willibald kertoo, että Winfrid löi tammea kirveellään vain kerran, kun voimakas tuulenpuuska kaatoi tammen maahan.

Donar ei tehnyt mitään pyhää puutaan puolustaakseen, ja Fritzlarin pakanalliset asukkaat ottivat vastaan pyhän kasteen.

Winfrid teetti Donarin tammesta ja muista puista Fritzlarin ensimmäisen kirkon 724 ja omisti sen pyhälle Pietarille. Samana vuonna hän perusti kirkon luo benediktiinien luostarin.

Alkuperäisen puukirkon paikalle rakennettiin jo 732 kivikirkko ja paikalla on nyt Fritzlarin komea katedraali ja sen edessä pyhän Bonifatiuksen patsas.

Fritzlarin katedraali

saatamme ajatella että mitä se nyt meni kauniin tammen kaatamaan, joka oli alkuperäiskansalle vielä pyhäkin?

ja epäillä, että mahtoiko se tuuli sen kaataa?

mutta kyllä tuuli sen kaatoi ja tästä tapauksesta, Donarin tammen kaatamisesta 723 lasketaan kristillisen kirkon alku Saksan maassa.

meidän pitäisi kyllä suomalaisina ymmärtää, että ei Jeesus Kristus ole kansamme vihollinen - kun enkeli taivaankin tahdotaan kouluista suvivirren tavoin pois.

juuri evankeliumin ympärille Suomen kansa muodostui ja Turun tuomiokirkko on yhä sen symboli.

samoin Saksan kansa alkoi kiteytyä ja muodostua Fritzlarin kaadetun tammen paikalle nousseen kirkon ja luostarin ympärille!

menettivät Donner Wetterinsä vaan saivat Kristuksen.

autuas vaihtokauppa.



Büraburgin kukkulalla Ederin toisella rannalla Fritzlaria vastapäätä Winfrid perusti ensimmäisen saksalaisen hiippakuntansa.

Hänen oppilaansa nimeltä Lullus (710-786) perusti sitten vuonna 747 Maintzin hiippakunnan - sittemmin arkkihiippakunnan ja yhdisti siihen Fritzlarin. Lullus on Maintzin ensimmäinen arkkipiispa ja kirkon historiassa tärkeän Bad Hersfeldin luostarin ensimmäinen apotti.

(Maintzin arkkipiispa oli muuten erinomaisen tärkeä hahmo myös Lutherin aikana ja seutu oli anekaupan vahvoja keskuksia pankkiirien kanssa)

Voimme siis sanoa, että Jumalan Sanan siemen istutettiin vuonna 723 Hessenissä keskellä Saksaa kaadetun Donar tammen kannon viereen.

siitä kasvoi erinomaisen kaunis ja suuri keskus Kristuksen maailmanlaajaan valtakuntaan.

(Suomessa on jopa sellaisia kristittyjä joiden mielestä vain saksalainen kristillisyys on sitä oikeaa!)


ja tällainen on tämä Kristukseen kätketty aarre, jalokivi jota olemme etsineet;

Juuri Fritzlarissa pidettiin vuonna 919 ratkaisevan tärkeät valtiopäivät (Reichstag), jossa frankit ja saksit sopivat riidoistaan ja Henri I Haukkamies Heinrich I der Finkler (876–936) tuli Saksan kuninkaaksi.

Näin perustettiin pyhä saksalais-roomalainen imperium, kristillinen Euroopan suurvalta, joka säilyi voimassa aina Napoleon Bonaparten aikoihin asti 1800-luvun alkuun!

Tässä valtakunnassa espanjalainen kuningas Kaarle V piti valtaa, kun Martti Wittenbergin linnankirkon oveen 95 teesiään naulasi lokakuun 31. 1517.


Winfrid matkusti 732 Roomaan jossa paavi Gregorius III (paavina 731-741) teki hänestä virallisesti Saksan arkkipiispan.

Pyhä Bonifatius kulki nyt maata pitkin poikin kastaen tuhansia saksalaisia Kristuksen uskoon ja perustaen kirkkoja ja luostareita.

Suojana ja suosittelijana hänellä oli itsepäisten sakemannien parissa sekä frankkien uljas Kaarle Martel että Rooman paavi;

Vuonna 738 hänestä tuli virallisesti paavin nuncio Saksan kansan pariin.

Kaarle Martel puolestaan loi neljä hiippakuntaa, Salzburg, Regensburg, Freising ja Passau, joiden hallitsijaksi arkkipiispa Bonifacius tuli.


pyhä Bonifacius perusti itse Würzburgin ja Erfurtin hiippakunnat.

Voimme hyvin kuvitella, miten frankkien vahva mies - Kaarle Martel - sekä suojasi, että tarkkaili huolellisesti lempi-piispansa toimia idässä.

Sillä - ja niin myös kävi - Kristuksen valtakunnan saapuessa nousee kansallinen valtio ja kirkko ja kulttuuri ja uudenlainen yhteenkuuluvuuden tunne.

Näin politiikka, sotilaalliset operaatiot, armeijan läsnäolo ja toisaalta hengellinen työ pakanuuden yössä asuvien parissa kulkevat käsi kädessä.

Siitä ei ole sitten pitkä matka miekkalähetykseen, jota Kaarlen pojanpoika Kaarle Suuri, Charlemagne, innokkaasti kannatti.


Saatamme myös nykyajan sivistyineinä nyrpistää nenäämme sille, että englantilainen Winfrid vei evankeliumia juutalaisesta Jeesuksesta alkuperäiskansojen pariin...

siis kieltää lähetystyön oikeutuksen kokonaan.

tähän liittyy usein täysin naivi näkemys pakanuudesta, jonkinlaisen luonnonlapsen olotilasta, jossa on niin mukava kellistellä keijuja ja menninkäisten kanssa painia ja syödä hinajaa lähteen äärellä ja laulaa Niebelungin lauluja.

vaan kun oikea Saksan pakanuus nostettiin taas valtaan Hitlerin Kolmannessa Valtakunnassa - se ei ollut tuommoista naivia luonnonlapsen ihannointia, vaan syvyyden henkien kamppailua Euroopan sielusta.

moni suomalainenkin natsien mukaan haksahti -- arjlaiasta "saksalaista uskontoa" ja uuden ajan pakanuutta ihailemaan.

pyhä Bonifatius taisteli perkeleiden kanssa ja voitti.


Vaan friisiläiset olivat yhä sydämessään ja jo vanhaksi käynyt arkkipiispa tahtoi heidät johtaa Kristuksen luo.

Vuonna 754 hän on rakastamiensa friisien parissa kastamassa ja opettamassa ja kutsuu kokoon kokouksen Dokkumin kaupunkiin (lähellä Groningeniä).

Vaan siellä hän saa marttyyrin kruunun.

Paikalle tuleekin pakanoita, ja Jeesuksen tavoin pyhä Bonifatius kieltää seuralaisiaan tarttumasta miekkoihinsa. Viimeiset sanansa ovat "lakatkaa taistelemasta, laskekaa aseenne. Sillä Kirjoitukset neuvovat että emme kosta pahaa pahalla vaan voitamme pahan hyvällä".

Seuralaiset laskevat aseensa ja sekä Bonifatius että heidät surmataan.

Ryöstäjät juopuvat kirkkoviinistä ja alkavat ahneina sitten tappaa toisiaan saaliinjaossa. Vaan kun voittajat sitten lopulta arkun avasivat, siellä olikin vanhoja kirjoja eikä mitään kultaa!

Raivoissaan he yrittivät kirjat tuhota. Tämä kertomus on tosi, sillä ainakin yksi näistä miekalla tai tikarilla haavoitetuista kirjoista on löydetty ja on nyt suurena aarteena pidetty Ragyndrudis Codex.


Marttyyripiispan ruumis vietiin ensin Utrechtiin mutta sieltä se kuljetettiin Fuldaan. Pyhä Bonifatius oli itse ollut mukana perustamassa Fuldan luostaria ja kirkkoa.

Pyhä Bonifatius haudattiin Fuldan Ratgar katedraaliin, joka oli aikanaan suurin Alppien pohjoispuolella oleva kirkkorakennus. Sen tilalle tehtiin Saksan barokkiajan kuuluisin kirkko, Fuldan kadetraali, jossa hänen maalliset jäännöksensä lepäävät nyt odottaen ylösnousemuksen aamua.

.............
Näin olemme saaneet seurata pikakatsauksena Taivasten valtakunnan saapumista itsepäisten sakemannien maailmaan.

nähneet vilahduksen pakanuuden todellisesta hengestä, joka on syvyydestä.

ja samalla saaneet rautaisannoksen Euroopan ja Saksan historiaa, Martti Lutherin taustaa ja myös friisiläisten - Belgian ja Hollannin seudun lähetystä.

kaikki tämä Kristuksen nimessä.

nämä ovat Häneen kätkettyjä aarteita, joita pitää etsiä, kaivaa historiasta, maasta, muistoista, vanhoista valokuvista ... ja iloita, kun saamme taas uutta oppia ja löytää!

(no... toki tiedän esikoisten kulttuurivihamielisyyden... jospa joku älyäisi, että Kristus on avain Euroopan menneisyyteen ja nykypäivään!)


Tahdon teidän tietävän, kuinka kovaa taistelua käyn teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien muiden tähden, jotka eivät ole koskaan nähneet minua kasvoista kasvoihin.

Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.

Kol 2:1-3 KR 1992

Toursin (Poitiersin) taistelu lokakuu 732

Bataille de Poitiers, en octobre 732
Carl von Steuben (1788–1856)

Näitä poikia ei nyt yllätettäisi!

Emiiri ‘Abdul Rahman Al Ghafiqi johti hitaasti liikkuvaa suunnatonta armeijansa pääjoukkoa seuraten Loire-jokea syvälle Ranskaan.

Voittajana hänen oli varmaan helppo hymyillä jalon arabialaisen ratsunsa selässä matkatessaan. Hän oli lyönyt Odo Suuren kaksi kertaa ja toisella kerralla niin perusteellisesti, ettei juuri ketään jäänyt siitä teurastuksesta henkiin.

Allahin tahto oli ollut 11 vuotta aikaisemmin, että Bordauxin piirittäjät jäivät varomattomuuttaan Odon joukkojen jalkoihin ja tuhoutuivat.

Nyt ei ollut kyse kaupunkia piirittävästä jalkaväestä, joka oli jättänyt selustansa suojatta, vaan muslimien pelätystä ratsuväestä. Hurjasti huutaen "Allahu akbar" he karauttivat puolustajien päälle,näiden rivit sortuivat ja sitten vaan pakenevia vihollisia surmaamaan sen kun kerittiin.

Muslimien pääjoukosta oli lähtenyt monia pienempiä joukkoja kauemmas saalista saamaan, ryöstämään ja raiskaamaan mielin määrin - kukaan ei voinut heitä estää. Sotasaalista vetävien vaunujen määrä ja tavaran paino senkuin kasvoi!

al-Ghafiqi ei oikeastaan tiennyt, mikä edessä odotti, eikä siitä ilmeisesti Odo Suuren perusteellisen lyömisensä jälkeen niin piitannut. Jos jotkut frankit tahtovat tehdä vastarintaa islmain armeijalle, sen parempi - siitähän maailmanvalloittajan ote vain vahvistuisi.


Jemeniläinen emiiri johti ilmeisesti noin 50.000 miehen sotajoukkoaan kohti koko Euroopan valtaamista. Matkaa hidasti joukkojen huolto - ei niinkään miesten, kun noiden arvokkaiden ratsujen.

Miehet voivat ottaa talonpojilta lehmiä ja sikoja ja lampaita ja pistää murkinaksi. Mutta hevosten on saatava ruokaa ja kymmenien tuhansien hummien muonaksi tarvittiin paikallisten talonpoikien peltojen tuotetta, viljaa.

Loppukesästä viljaa alkoi olla korjuussa ja näin syyskuun aikana 732 päästiin etenemään yhä kauemmas voittamattoman islamin uusien valtausten maisemiin.

Voimme vain kuvitella, millaista oli elämä näiden tapahtumien aikaan etelä-Ranskan kylissä ja kaupungeissa. Suomalaisina olemme kokeneet mitä oli olla vihollisen käsissä kun meitä kohtasi Isoviha ja Pikkuviha. Vieläkin väristyttää niitä, jotka tietävät, mistä oli kyse ja mikä on piilopirtti.


Pyhä Martti (316-397) eli itse köyhyydessä ja askeettina pukeutui säkkiin myös Toursin piispana ollessaan. Mutta hänen perustamastaan luostarista oli tullut läntisen Euroopan kristillisen elämän keskus.

Sinne oli tulvinut ruhtinaiden ja aatelisten ja tavallisen kansan antamia lahjoja, niin että tiedot luostarin rikkauksista olivat saavuttaneet myös Espanjan muslimien korvat.

Sinne oli nyt tämäm pelottava armeija matkalla tuhoten ja ryösteän mennessään Gallian maaseutua ja kaupunkeja kenenkään estämättä.


Sekä maallisen että kirkollisen historian tutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että jos al-Ghafiqin suunnitelma olisi toteutunut, se olisi merkinnyt koko Euroopan kääntymistä islamiin ja Kristuksen kirkon jäämistä pieneksi vähemmistöksi - kuten oli jo tapahtunut Lähi-idässä ja pohjois-Afrikassa.

Ja tämä olisi merkinnyt koko maailmanhistorian muutosta - onhan kristillinen Eurooppa ollut länsimaisen maailman sydän. Sieltä tämä juutalais-kristillisen Raamatun ja kristinuskon värittämä kulttuuri on säteillyt Amerikkoihin ja aina Australiaan asti.

vaan toisin olisivat asiat, jos...


voiko yksi ihminen merkitä niin paljon?

eikö tässä ole kysymyksessä ihmiskunnan historiassa vaikuttavat syvemmät voimat, kansainvaellusten aallot ja teknis-taloudelliset tekijät ja ties mitä?

tasapaino yksilön ja hänen aikansa ja olosuhteiden ja erilaisten ihmisiin vaikuttavien voimien keskellä lienee vaikea löytää.

vanhempi historiankirjoitus oli usein hallitsijoiden mukaan etenevää, ottaen toki muutakin huomioon.

uudempi historiantutkimus soveltaa tapahtumien selittämisessä monemoista antropologian, sosiologian, poliittisen tieteen ja psykologian ym tarjoamaa teoriaa.

mielestäni Toursin taistelu, siihen valmistautuminen ja tapahtumien kulku on esimerkki yhden ihmisen merkityksestä.

tässä tapauksessa tuo yksi ihminen oli Kalle Vasara.


Kaarle Martel oli noussut Austrasian korkeaan virkaan "Palatsin hallitsija" jatkuvien merovingien hallitsijoiden keskinäisten kahinoiden seurauksena, mutta hän ei koskaan ottanut itselleen kuninkaan arvoa, vaikka olisi sen voinutkin tehdä.

ei tarttenut. Hän oli Euroopan vahvimman armeijan rakastettu ja kunnioitettu ylipäälikkö ja häntä toteltiin kaikkialla sen enempää kyselemättä - niin kuninkaat, piispat kuin kaupunkien pormestarit ja muut.

Kaverilla oli auktoriteettia.


Kaarle oli etevä sotilas ja hän suunnitteli huolellisesti, miten kohtaisi tuon arabien johtaman hurjan ratsujoukon. Olihan se ylivoimallaan täysin tuhonnut Odo Suuren urheat ja kokeneet sotilaat.

Hän nojasi oman armeijansa ytimeen, tuohon useampia vuosia koulutettujen raskaasti aseistettujen jalkamiesten joukkoon. Näitä täydensivät tähän sotaan lähtevät muut miehet, palkkasotilaat ja vapaaehtoiset.

Jalkaväen lisäksi hänellä oli tuon ajan kevyttä ratsuväkeäkin, mutta koska eurooppalaiset eivät tunteneet jalustimia, nämä olivat pahasti alakynnessä muslimien taitavien ratsumiesten hyökätessä.

tästä oli karvasta kokemusta ja Kaarle Martel päätti nyt taistella jalkaväellään ja heille opetetulla vanhalla falangi-taktiikalla


Muslimit eivät tahtoneet tulla yllätetyiksi, mutta Kaarle Martel tahtoi yllättää heidät.

Hänen armeijansa kulki etelään kaikessa hiljaisuudessa liikkuen maastossa, vältellen julkisia maanteitä, jossa ne olisi joku vakooja helpommin havainnut.

Jossain Toursin kaupungin ja Poitiersin välillä Martel asetti joukkonsa falangin neliöihin metsäisen kukkulan rinteeseen. Frankit olivat paikoillaan puiden lomassa kilpi-kilvessä ja pitkät peitset pystyssä.

ja niin vaan kävi, että al-Ghafiqin voittajan hymy hyytyi kun hän ilmeisen täydellisen yllättyneenä näki Toursia kohti ratsastavan armeijansa tiellä hiljaa paikallaan seisovan armeijan.

ei tämän näin pitäny mennä...


ja niin siinä tapitettiin toinen toistaan - al-Ghafiqi koettaen saada selvää mikä oli miestä ja mikä metsää tuossa rinteessä, ja Kaarle Martel odottaen hänen hyökkäävän.

Kaikki näet riippui siitä, että Martel oli etukäteen valinnut itselleen ja falangeilleen sopivimman taistelupaikan ja onnistunut yllättämään vastustajansa.

Seitsemän päivää siinä tapitettiin - kaksi kulttuuria, kaksi uskontoa kun kohtasi - Kristuksen ja Muhammedin.

Umaijjadit odottivat joukkojen saapumista, sekä pääjoukkojen että ryöstämään lähteneiden joukkojen tuloa paikalle. Ja viikon aikana ne saapuivatkin kaikki paikalle.


emiiri Abd-al Rahman Ghafiqi oli tuonut etelän miehet keskelle Eurooppaa ja lokakuussa ilma alkoi olla jo syksyisen kylmä.

Martel oli varustanut armeijansa hyvin ja myös pitänyt huolta että heidän pellavaiset ja villaiset vaatteensa antoivat lämpöä ja nahkaiset sidottavat kengät auttoivat märässä kelissä.

Arabeilla ja berbereillä alkoi olla kevyissä teltoissaan vilu. Ja pian tulisi vielä kylmempi - sen emiiri ymmärsi.

Kaarle tiesi, että jos hän hyökkäisi miehet joutuisivat avoimessa maastossa tappavan ratsuväen hyökkäyksen kohteeksi - hidas falangi olisi vaarassa.

Tässä rinteessä puiden seassa nuo hevosmiehet sen sijaan olisivat pulassa, ja niin hän odotti. Ukot vaan seisoivat seitsemän päivää paikallaan, varmaan nukkuivatkin siinä mihin olivat asettuneet.

ja niin tapitettiin, kenen hermot pettäisivät.


Lokakuun 10. päivän aamuna vuonna 732 emiiri al-Ghafiqi antoi hyökkäyskäskyn. Loputtomiin ei voitu niin isolla porukalla kylmässä odottaa ja Toursin kaupunki ja pyhän Martin luostarin aarteet olivat kädenulottuvilla.

Allahu akbar!

koetamme silmissämme nähdä tuhansien jalojen ratsujen lähtevän täyteen laukkaan kullakin selässään rohkea, taitava ja kokenut sotilas kädessään pitkä miekka tai keihäs tai jousi.

Miten uljas onkaan sotahevonen, kun se korskuen ihmisen ohjaamana käy kohti vihollista!

nyt olisi pitänyt käydä niin, että puolustajien rivit olisivat särkyneet ratsujen loikatessa tai syöksyessä vastustamattomalla voimalla niihin. Sitten alkasi särkyneiden rivien sotilaiden jahtaaminen ja lahtaaminen.


Mutta toisin kävi.

Arabien omat historiankirjoittajat kertovat, että tuo frankkien armeija oli kuin tummaa liikkumatonta jäätä.

Yhä uudelleen uljaat ratsut syöksyivät falangeja kohti, ja peitsien terävät raatelevat kärjet upposivat niiden kauniiseen rintaan.

kuinka eläimetkin kärsivät meidän ihmisten sodissa...

yhä uusia aaltoja nousi rinnettä kohti puiden välissä seisovaa miesten ja kilpien ja peitsien liikkumatonta massaa.

ja niin eräässä kohdassa onnistuttiin lyömään sisälle falangiin ja näkyviin tuli itse Kaarle Martel!

mutta kokeneet ja kouliintuneet sotilaat eivät lähteneetkään pakoon, vaan jatkoivat taistelua kirveillään ja miekoillaan ja puolustivat hengellään rakastettua johtajaansa.

sinne tallautuivat islamin miekkalähetyksen miehet, frankkien nahkakenkien käydessä verestä märiksi.


ja sitten Martel teki mestarillisen iskun - hän löi islamin pyhän sodan miesten arkaan kohtaan!

ahneuteen

Umaijjadien joukoissa alkoi kuulua huhu, että jotkut frankit olivat menneet heidän leiriinsä ja olivat vapauttamassa orjia ja ottamassa Bordauxin kaupungin ja muualta saatua rikasta sotasaalista itselleen.

tämä oli nyt isompi asia kuin mokomat mustat miehet metsässä...

ja näin osa umaijjidien joukoista kääntyi rintamalta takaisin leiriin päin, turvatakseen suuren sotasaaliinsa!

taistelua käyvät umaijjidit luulivat, että nuo ovat kääntyneet pakoon ja sama mieli iski heihin - hyökkäys pysähtyi ja muuttui silmittömäksi paoksi.


tässä näemme Kaarle Martelin sotilaallisen taidon ja auktoriteetin ...

luonnollistahan olisi nyt ollut lähteä riemusta kiljuen juoksemaan pakenevien muslimien perään heitä tappamaan!

vaan ei.

käsky oli että kukaan ei lähde mihinkään - ehkä tämä on muslimien sotajuoni, jolla koetetaan saada miehet metsästä avoimeen maastoon surmattaviksi.

ja käskyä toteltiin.

olihan tässä seisty jo seitsemän päivää ja yötä. mitä on yksi päivä lisää?

ja niin siinä seistiin ja ihmeteltiin ... ja uskon että aika lailla myös rukoiltiin

niinkuin koko Euroopassa

rukoiltiin


Aamu tuli eikä vihollista näkynyt ja siinä vaan seistiin ja odotettiin. Näin oli miehet hyvin koulutettu.

Martel lähetti vakoilijoita muslmien leiriin ja tutkimaan lähiseutua.

nämä palasivat kertoen, että muslimit ovat paenneet pakokauhussa jättäen telttansakin, kukin kantaen mitä aarteita sai pysymään ratsunsa selässä.

ja näin todella oli.

muslimien armeija pakeni Toursin ja Poitiersin luota takaisin Espanjaan Pyreneiden vuorten taakse.

kristittyjen voitto oli täydellinen.


kaksi isoa muslimien armeijaa oli murskautunut Ranskassa, toinen Odo Suuren jalkoihin Toulousen taistelussa 721 ja toinen, vielä suurempi, Toursin taistelussa 732.

ei hyvä.

uutta sotaretkeä ei varsin heti tahdottu tehdä...

Nyt kävi vielä silleen, että näiden tapahtumien jälkeen Syyriassa hallinneet Umaijjidien kalifit alkoivat joutua hankaluuksiin.

Vuoden 748 suuren maanjäristyksen jälkeen vihatut Umaijjidit jäivät Irakin Abbasidi kalifien jalkoihin ja heidän hallitsijansa ja aatelistonsa surmattiin Lähi-idässä viimeiseen mieheen.

Tämä vaikutti sen, että Cordoban emiiri oli Umaijjidi, jolla ei ollut mitään tukea tai kunnon yhteyksiä islamin alueita hallitseviin abbasideihin.

eli suomeksi sanottuna -

Toursin taisteluun päättyi islamin sotilaallinen eteneminen Eurooppaan.

Isän Jumalan armosta, Kristuksen valtakunta sai kukoistaa Euroopassa.

ja tämän valtavan maailmanhistoriallisen asian Hän toteutti yhden miehen kautta.


meillä on lähes silminnäkijän kuvaus tapahtumista - Cordoban emiraatissa asuva nimeltä tuntematon kristitty kirjoitti vuonna 754 kronikan latinaksi "Espanjan tuhoutumisesta", jossa myös Toursin taistelu kuvataan yksityiskohtaisesti.

käännän siitä tähän katkelman:

................
Ajaessaan takaa Odoa Abd ar-Rahman päätti ryöstää Toursin, tuhota sen palatsit ja polttaa sen kirkot. Siellä hän kohtasi Austrasian konsulin nimeltä Kaarle, miehen, joka nuoruudestaan asti oli osoittautunut soturiksi ja joka oli sotilasasioiden tuntija ja jonka Odo oli kutsunut apuun.

Kun taistleun molemmat osapuolet olivat lähes seitsemän päivän ajan ahdistelleet toisiaan pienin hyökkäyksin he viimein kokosivat rivinsä ja kävivät raivokkaaseen taisteluun.

Pohjoisen ihmiset pysyivät liikkumattomina kuin seinä ja pysyivät yhdessä kuin kylmien maiden jäätikkö. Silmänräpäyksessä he löivät miekoillaan arabit.

Austrasian miehet, joita oli enemmän ja jotka olivat hyvin aseistettuja, surmasivat kuninkaan, Abd ar-Rahmanin kun löysivät hänet lyöden häntä rintaan.

Mutta yhtäkkiä, kun he jo näkivät arabien lukemattomat teltat, frankit laittoivat miekkansa häpeällisesti tuppeen jättäen taistelun huomiseen, kun yö oli jo tullut kamppailun aikana.

Nousten aamulla omassa leiristään eurooppalaiset näkivät arabien teltat ja majat samanlaisina kuin edellisenä päivänä. Tietämättä, että ne olivat tyhjillään ja ajatellen että niiden sisällä oli saraseenien joukkoja valmiina taisteluun, he lähettivät upseerja tiedustelemaan ja havaitsivat, että ismaelilaiset joukot olivat lähteneet. He olivat todella lähteneet yöllä hiljaisuudessa tiukassa muodostelmassa palaten omaan maahansa.

K.B. Wolf. Conquerors and Chroniclers of Early Medieval Spain. Liverpool 2000, s. 145.
......................

Euroopassa oli nyt Kristuksella melkoinen porukka - frankit, joiden armeija oli Toursin taistelun jälkeen täysin ylivoimainen koko mantereella.

Vähän samaan tapaan kuin Hänellä on tänään USA ja sen voittopuolisesti kristittyjen miesten ja naisten muodostama armeija. Maailman mahtavin.

Kaarle Martel on Kaarle Suuren isoisä ja näin karolingien majesteettisen dynastian kantaisä.

Tämä, ystävät rakkaat, on Euroopan historian olennaista runkoa, jossa taistelu sydämestä - uskonnosta - on ollut niin keskeinen.

älkäämme nukahtako luulemaan, että Kristuksen ja Muhammedin kamppailu olisi ohi Euroopassa! (siitä Tukholmankin äskeiset tapahtumat muistuttavat)


Pyhässä Raamatussa on myös tuo merkillinen jae, jota usein toistetaan - ymmärtämättä mitä se oikeasti tarkoittaa.

ei se pidä tapahtuman sotaväellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Zebaot.
Sak 4:6 Biblia 1776

kuten sanottu, Zebaot on hepreankieltä ja tarkoittaa sotajoukkoa.

... sanoo Herra, sotajoukkojen Jumala

...........
katsomme hengellistä sodankäyntiä toisella palstalla, jossa tutustumme Kaarle Martelin suojelemaan Saksan apostoliin nimeltään Wynfrith eli pyhä Bonifacius.

Kaarle Martel - Toursin taistelun aattona

Kristus - merovingiajan kirkko Galliassa 7 vs. jKr

Taivasten valtakunnan sinapinsiemen oli varsin pieni porukka itäisen Välimeren rannalla.

Sieltä se lähti kasvamaan Beetlehemistä, Nasaretista, Kapernaumista, Jerusalemista ensin Juudeaan ja Samariaan ja sitten aina maailman ääriin asti...

Kasvu oli aluksi varsin karua, kun Rooman imperium taisteli Kristusta vastaan toden teolla ja kaikella voimallaan, joka ei ollut pieni.

Vaan Kristus voitti Rooman sydämen - olemme puhuneet äiti Helenasta ja hänen pojastaan Konstantinuksesta, jotka uuden ylhäisen vaimon ottanut palatsista pois ajoi.

Taivasten valtakunnan puu kasvoi sitten Rooman rajojen taakse ja saavutti Areioksen opetuksen muodossa gootit, ostragootit ja visigootit.

olemme seuranneet myös nikaialaisen kristinuskon voittokulkua, pyhän Martin lähetystyötä Toursin kaupungissa ja sitten hiukka myöhemmin frankkien kuninkaan Cloviksen kääntymistä Kristuksen uskoon.

Merovingien dynastia on niin merkittävä Kristuksen opin leviämisessä Espanjaan, Ranskaan, Alankomaihin ja Englantiin, että heihin liittyy monenmoista legendaa.

useimmat tuon ajan ... noin karkeasti 500-800 ... piispat olivat lähetystyöntekijöitä, eri alueiden apostoleita ja monet heistä varsin pyhää erakon elämää eläneitä askeetteja.

Läntisen Euroopan pyhimysten joukossa on vino pino näitä säkkiin pukeutuneita ja kampaamattomin hiuksin kulkevia merovinkien ajan piispoja, jotkut heistä myös marttyyreitä.

mutta Austrasian Brunhildan jälkeen alkoi merovinkien meno mennä vinkeäksi ja heidän keskinäiset sotimisensa Chilpertien ja Chilpederikien ja muiden kanssa alkoi mennä ihan mahdottomaksi.

Hispanian valloitus 711-732

Kristuksen valtakunta oli saavuttanut Euroopan, mutta nyt uutta uskoa uhkasi todella erittäin suuri vaara - Muhammedin seuraajat olivat tulossa miekkoineen ja ratsuineen ja tahtoivat ottaa koko Euroopan haltuunsa.

ja melkein siinä onnistuivat - kristitty Espanja romahti muutamassa vuodessa, kun Gibraltar (Jebl Tariq) ylitettiin 711.

Toulousen kaupunki pelastui Pyreneiden vuoret ylittäneiden muslimien käsistä kymmenen vuotta myöhemmin 721 Odo Suuren viisauden ja sotilastaidon - ja kaiken sen takana olevan Jumalan hyvän johdatuksen - kautta islamin murskaavalta hyökkäykseltä.

Noin kymmenen vuotta myöhemmin 732 oli edessä lopullinen taistelu Euroopan kohtalosta.

Siihen meidän Herramme Jeesus Kristus oli valmistanut Kaarlon, joka oli äpäräpoika.

älköön yksikään AU-lapsi jättäytykö sivuun elämän seikkailuista aviottoman taustansa tähden - jos ei muu, niin Kaarle Martellin uljas esimerkki rohkaiskoon heitä!

ja sen muisto, että Jeesuksen ylle heitettiin, ja yhä heitetään, vasta kihoissa olevan Maria äidin uskottomuuden varjo.



saatat sanoa "eihän meidän Herramme Jeesus Kristus sotaa tahdo eikä sodasta mitään tiedä"

olet väärässä, perusteellisesti väärässä

Hänen Isänsä on Herra Sebaot, Sotajoukkojen Jumala.


Jeesus Kristus tavoitti ja voitti roomalaiset, gootit ja sitten frankit.

Frankkien ensimmäisen valtakunnan murentuessa heidän keskinäisiin riitoihinsa ja islamin uhan käydessä hälyttäväksi, heidän keskuudestaan nostettiin toisen valtakunnan perustusten luoja, Kaarle Martel.

Hänen pojanpoikansa on Kaarle Suuri - Charlemagne - saksalaisten ja friisien käännyttäjä (pakkokäännyttäjä) ja suuren Saksalais-roomalaisen keisarikunnan perustaja.

Tämä keisarikunta tulee jo meitä varsin lähelle, onhan eräs tuossa valtakunnassa syntynyt ukkeli usein mukana nettiruukussakin - Hansin ja Margarethan poika, joka sai nimensä pyhän Martti Toursilaisen mukaan.


700-luvun alussa Euroopassa oli väkevien luostareiden ja niihin liittyvien kirkkojen verkosto.

Näiden varassa säilyi klassinen kreikkalais-roomalainen kirjallisuus ja kulttuuri ja kristillinen usko varhaisen keskiajan kansainvaellusten vaikeissa ja vaarallisissa oloissa.

Merovinkien tapana oli tukea luostareita taloudellisesti ja maa-alueitakin lahjoittaen, koska nämä vahvasti linnoitetut rakennukset olivat myös alueellisen hallinnon ja sivistyksen keskuksia.

näin luostarit rikastuivat, saivat paljon omaisuutta - ja tuo St Martin de Tours abbey oli jo kautta Euroopan kuulu rikkauksistaan.

sinne, Toursin kaupunkiin Euroopan sydämeen, teki al-Andalusian emiirin mieli - oikeaa uskoa levittämään ja saalista ryöstämään.

Pepin II 635-714

Kaarle Martel oli siis tuon ajan hovin yleisen tavan mukaan äpärä - isänsä Herstalin herttua Pepin (635-714) ja tämän rakastajattaren Alpaidan (635/640-714) poika.

avioliitton ulkopuolisuuden tähden poika kuulemma sai nimensäkin näin;

kun Alpaida oli vuonna 688 synnyttänyt pojan Herstalin kaupungissa, iloisesta asiasta tahdottiin kertoa isälle.

Pepin II istui vaimonsa seurassa lähettilään saapuessa - mites nyt suu pannaan? Kaveri mietti hetken ja sanoi sitten "Kauan eläköön kuningas, hän on carl!" (carl tarkoittaa mies ... siis poikavauva)

kuningas ymmärsi yskän ja totesi "Ai, carl? Kutsuttakoon häntä siis niin" Ja näin poika sai nimekseen Carl.

tarina ei kerro, ymmärsikö rouva Plectrude (k.717) miehensä ja airueen välisen lyhyen keskustelun jujun.


Kaarlesta tuli erityisen lahjakas sotilas, joka nousi merovingien aikana tärkeäksi voimatekijäksi sisäpolitiikassa.

Mutta hän ei ollut pikkumainen eikä etsinyt itselleen kuninkaan arvoa, vaikka olisi sellaisen helposti myöhemmin voinut itselleen saada.

Hän näki islamin vaaran, oli hyvin perillä Odo Suuren kokemasta ahdingosta ja alkoi valmistautua tulevan varalle.

Sotaa uumoillen Kaarle Martel loi Euroopan ensimmäisen ammattilaisten armeijan, joka koostui pysyvästi armeijan palveluksessa olevista miehistä.

tuon ajan tapana oli kutsua tarvittaessa miehet aseisiin ja taistelun päätyttyä he palasivat kotiin, jos olivat hengissä...

nämä miesjoukot olivat kyllä aseistettuja, mutta kouluttamattomia ja heitä ei tahdottu kylvöpelloilta tai elonkorjuun keskeltä aseisiin kutsua.

Martel ymmärsi että tällaiset joukot olivat kouluttamattomia eivätkä kestäisi muslimien ratsuväen hurjaa hyökkäystä.

Frankkien taistelukirves oli tappava ase

Ottaen oppia antiikin makedonialaisista, joita Aleksanteri Suuri oli johtanut voitosta voittoon, Kaarle Martel koulutti armeijansa falangien strategiaan ja taktiikkaan.

Falangi on neliönmuotoinen joukko pitkin peitsin aseistettuja miehiä, jotka osaavat kääntyä joka suuntaan siten, että peitset pysyvät järjestyksessä.

tämä vaatii aika lailla sulkeisharjoituksia, marssia falangin muodostelmassa, kääntyä oikealle tai vasemmalle, perääntyä järjestyksessä.

Vihollisen kannalta falangi on siitä ongelmallinen, että siinä ei ole varsinaisesti mitään selustaa tai heikko osaa - sama terävien tappavien peitsien rintama on vastassa vaikka puolet joukosta saisit kaatumaan.



Tällaisen pysyvän armeijan ylläpito oli varsin kallista tietenkin, miehet olivat poissa maatalouden palveluksesta.

Kristuksen kirkko maksoi suurelta osin Kaarlen armeijan varustamisen, koulutuksen ja ylläpidon kulut.

ei aina tosin vapaaehtoisesti, ja jotkut piispat olivat vähällä manata kaverin kuuseen ...

vaan sitten ääni kellossa muuttui, kun myrsky tuli.

Frankkien langsax-miekka

ei ollut fyysisesti helppoa asepalvelu Kaarlen armeijassa, sillä hän halusi myös suojata uskotut ja luotetut miehensä taistelussa.

tämä ei ollut joutoväkeä, jonka kuolema ei niin haittaisi - vaan koulutettua sotakokemusta ovaavaa porukkaa, joka harjoitteli ja äkseeräsi ja jumppasi ja valmistautui taistelemaan henkensä edestä vaarallista vihollista vastaan.

aikalailla tuo aseistus oli samantapainen kuin Rooman aikaan, kun Efesolaiskirje kuvaa kristityn varustusta, kypärää, kilpeä, haarniskaa, miekkaa ja kenkiä...

vaan tämä oli nyt raskaammin aseistettua kuin roomalainen jalkaväki apostoli Paavalin aikaan.



raskaan jalkaväen varustus painoi noin 30 kiloa.

miehet oli kunnolla puettu kylmää säätä vastaan jalassaan tuon ajan kengät. päätä suojasi rautainen kypärä, Kädessä oli painava, suuri puinen kilpi, jonka keskellä oli vahvistuksena iso rautainen nuppi.

Aseena Martellin jalkaväellä oli pitkät puiset rautakärkiset peitset, jotka, kuten sanottu, vaikeuttivat miesten liikkumista yhdessä.

Merovinkiajan frankki-soturi

käsiaseina oli miekkoja, tikareita ja kahdenlaisia kirveitä, toinen lyömistä varten ja toinen varsin pelottava kirves heittoa varten.

Francisca-heittokirves saattoi halkaista vastustajan kilven vielä 12 m päässä
se kimposi maasta muotonsa tähden vaarallisen arvaamattomasti.
Copyright 2010 Etsy, Inc.

Jotkut sanovat, että frankit saivat tästä kirveestä nimensä (francisca) - toiset taas, että tämä hurja heittokirves sai heistä nimensä.


Martelin luoman armeijan runko oli siis erittäin hitaasti liikkuva, kömpelö raskas jalkaväki.

vastassa oli erittäin nopeasti liikkuva kevyt ratsuväki. erityisenä etuna heillä oli - kuten on kerrottu - satula jossa on jalustimet. ne auttoivat säilyttämään tasapainon ja pysymään hevosen selässä hurjissa taistelutilanteissa.

muslimeilla oli perustavana aseistuksena kevyt rautanupilla vahvistettu kilpi, keihäs, miekka ja tikari lähitaisteluun.

islamilaiset soturit kuvataan yleensä käyrän miekan kanssa. mutta en ole lainkaan varma, että umaijjidiajan miekat olisivat olleet tällaisia myöhempiä saraseenien ja turkkilaisten miekkoja. (saattoivat olla suoria kuten frankkien miekat)

muslimien joukot käsittivät kokeneita syyrialaisia umaijjideja mutta myös paljon pohjois-Afrikan rohkeita ja tuliluonteisia berbereitä.

koko tunnettu maailma oli kukistunut umaijjidien ratsuväen uliseviin hyökkäyksiin.

nyt oli Euroopan vuoro.

Frankkien sotilaita Kaarle Martelin ajan jälkeen.

mikä oli jousen merkitys Martelin aikana?

muslimien kevyt ratsuväki näyttää olleen varustettu jousilla, ja laukkaavan hevosen selästä ammuttu nuoli oli vaarallinen ase - ja voimme olettaa että niitä tuli hyökkäyksessä paljon ja tarkasti.

frankkien raskaassa jalkaväessä ne ehkä eivät olleet keskeinen ase (en ole varma, korjaa jos olen väärässä) mutta tietenkin jousi tunnettiin.

jousia on löydetty haudoista ja ne ovat yleensä "hunnien" jousen tapainen yksinkertainen, mutta tehokas ase.

Aquitania murtui islamin hyökyaaltoon 730

al-Andalusian emiiri oli nyt syntyjään jemeniläinen sotakuntoinen mies, lyhyeltä nimeltään Abdul Rahman Al Ghafiqi (k.732)

koko nimensä on vielä vaikeampi muistaa;
Abu Said Abdul Rahman ibn Abdullah ibn Bishr ibn Al Sarem Al 'Aki Al Ghafiq

Nykyisessä Marokossa hän tutustui pohjois-Afrikan valloittajaan, Musa ibn-Nusairiin, ja tämän poikaan Abdul Aziziin. Isän surkeasta kohtelusta Damaskossa kalifi Suleimanin käsissä ja pojan murhasta on ollut puhetta.

Al Samh ibn Malik kuoli pian Toulousen katastrofin jälkeen 721 ja Abdul Rahman al-Ghafiq valittiin Cordoban kaupungissa al-Andalusian emiiriksi hänen sijaansa.

(ensin tosin itä-Andalusian hallitsijaksi kunnes kalifi Hisham teki hänestä koko Cordoban emiirin 730).



al-Gawfig tahtoi lähteä uudelleen Pyreneitten yli rikkaisiin Euroopan maihin ja kutsui apujoukkojoja - niitä tulikin Lähi-idästä ja aina Jemenistä asti ja kun mukaan tuli myös berbereitä, hänellä oli ehkä 50.000 miestä johdettavanaan.

Sotaretki alkoi vuonna 730 ja suuntautui pelottomasti Toulousen katastrofin alueelle Aquitaniaan.

Odo Suuri koetti kahdessa taistelussa pysäyttää muslimit, mutta nyt oli määrätty toisin.

Ensin muslimit löivät Odon joukot Bordeauxin kaupungin ulkopuolella ja ottivat sen valtaansa.

Sen jälkeen he kiiruhtivat pohjoiseen ja kohtasivat Odon kokoaman armeijan Garonne- tai Dordogne-joen luona.

Muslimit tuhosivat Odon armeijan viimeiseen mieheen, niin ettei kaatuneiden lukua osattu edes laskea.

Herttua Odo Suuri itse pakeni Kaarle Martelin luo tarjoten hänelle palvelustaan.

Muslimit ryöstivät nyt mielinmäärin etelä-Ranskan luostareita ja kirkkoja ja polttivat ja tuhosivat maaseutua. Kuten valloittajat yleensä tekevät.

ja kuten roomalaiset sanovat vae victis - "Voi voitettuja!"



näiden katastrofien jälkeen voimme kuvitella, millaista oli elämä etelä-Ranskan kaupungeissa ja maaseudulla ja etenkin munkkien ja nunnien luostareissa. ja kuolema.

koko Euroopassa ei ollut jäljellä yhtään ainoaa islamin hyökyaallon puolustukseen kykenevää joukkoa paitsi tämä Kaarle Martel.

modernit historiantutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä, että Toursin taistelu vuonna 732 on eräs maailmanhistorian ratkaisuhetkiä.

tulisiko Euroopan kaupunkien horisonttia hallitsemaan minaretit imaamin arabiankielisine huutoineen vai kellotapulit Jumalan kelloineen?

Kristus vai Muhammed?

Kristuksen sotilas valmiina kamppailuun uskonsa puolesta!

kirjoitan Kristuksen kirkon kannalta niin ratkaisevasta Toursin taistelusta oman palstan.