Tuesday, December 21, 2010

Kristus Euroopassa - johdanto

 Eurooppa ja Välimeren maat tänään

Jeesus esitti opetuslapsilleen tällaisen vertauksen:

"Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille."

Vielä hän esitti heille vertauksen: "Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani."
Mt 13:31-33 KR 1992

.........
Tämä blogi on visio, näky, Taivasten valtakunnan hennon taimen kasvusta suureksi puuksi, jonka oksille linnut tekevät pesänsä, maailman kansojen jauhovakkojen joutumisesta Kristuksen kuningaskunnan hapattamiksi.

Näemme todellisia ajassa ja paikassa olevia tapahtumia seuraten, kuinka Ylösnousseen majesteettiset sanat omilleen Galileassa saavat muotoa ihmiskunnan historian arjessa ja todellisuudessa:

Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.
Mt 28:18-20 KR 1992


Teologinen tausta
Ensimmäiset tekstini sisältävät teologista pohdintaa siitä, mitä Kristuksen herruus merkitsee ja mikä on se Taivasten valtakunnan salaisuus, sisäisesti meissä.

Näkyvä ja näkymätön valtakunta
Näkymätöntä Taivasten valtakuntaa emme pysty historian menetelmin emmekä muutenkaan määrittelemään. Se on ja pysyy salattuna. Mutta ulkonaisesti voimme seurata kirkon varhaista historiaa Euroopassa ensimmäisellä vuosituhannella. "Ulkonaisen kirkon" lähetystyön seuraaminen on merkittävää, sillä Taivasten valtakunta on lähellä siellä, missä Jumalan Sanaa saarnataan, pakanoita kastetaan Kristuksen omiksi ja ehtoollisella jaetaan Kristuksen totinen ruumis ja veri Hänen käskynsä ja kehoituksensa mukaan.

Naisen merkityksestä
Erityisen merkillepantavaa on kirjoituksissani esiin tuleva naisten keskeinen merkitys näissä ratkaisevissa tapahtumissa, joissa miehet ovat historiankirjoituksessa niin etualalla miekkoineen, ratsuineen, sotakirveineen ja peitsineen. Erityisenä tutkielmana käsittelen Orleansin neitsyttä, Ranskan kansallista pyhimystä.

Euroopan kansojen synty
On hämmästyttävää, miten Jumalan Hengen kosketus pakanuudessa eläviin heimoihin on merkinnyt sitten Euroopan kansojen syntymistä. Toki tiedämme, kuinka tärkeä läntinen kirkko on ollut Suomen kansan ja kielen vaiheissa keskiajalta alkaen. Näillä palstoilla käy ilmeiseksi, kuinka ratkaisevan tärkeä Jeesuksen saapuminen on ollut kaikille nykyajan Euroopan kansoille.


Kamppailu islamin kanssa
Lähetystyön tulosten, Taivasten valtakunnan, suurimmaksi uhaksi muodostui islam ja seuraan tarkasti Kristukseen ja Muhammediin uskovien ratkaisevan tärkeää kamppailua Espanjassa ja Ranskassa.


Ihmiskeskeinen lähestymistapa Taivasten valtakunnan vaiheisiin
Seuraan Kristuksen kirkon ensiaskelia Euroopan eri alueille keskittyen ratkaiseviin ihmisiin, joiden kautta Jumalan valtakunta on saavuttanut yhä uusia kieliä ja kansoja aina maailman ääriin asti.


Pimeät vuosisadat
Tämä historia on vaikeaa ja monille varsin outoa maailmaa Kansainvaellusten ja Varhaisen keskiajan miljöössä. En tiedä, olisiko kukaan aikaisemmin johdatellut ymmärtämään Euroopan kääntymistä Kristuksen omaksi tällä tavoin asioita yhdistellen, integroiden. Tuskin ainakaan suomeksi, vaikka toki kaikista näistä tapahtumista ja henkilöistä on suomeksi paljonkin kirjoitettu.

Maailman ääriin asti
Paljolti juuri Euroopasta käsin Taivasten valtakunnan puu on sitten kasvanut yli valtamerten maailman ääriin asti, ja tarkastelen hieman Kristuksen saapumista Amerikkaan ja Aasiaan espanjalaisten, portugalilaisten ja baskien maailmasta. (Näissä kirjoituksissa en käsittele Afrikkaa, jossa oli 1900-luvun alussa noin 10 miljoonaa kristittyä ja tänään 396 miljoonaa! )


Tekstien luonne, lähteet ja järjestys blogissa
Tekstini eivät ole järjestelmällistä kirkkohistorian tutkimista, vaan aivan henkilökohtaista pohdintaani näiden suunnattoman suurten tapahtumien äärellä. Varsin subjektiivisesti ne keskittyvät siihen, mikä minua kiinnostaa.

Kirjoitin nämä pienet tutkielmat nettiruukun raamattupiiriin elokuusta joulukuuhun 2010. Tekstit ovat blogissa kirjoittamisjärjestyksessä, joten arkeologian tapaan ensimmäisenä laaditut palstat ovat pinossa alimpana. Ja kuten kenttäkaivauksissa usein käy, kerrostumat eivät ole tarkasti aikajärjestyksessä.

Lähteenäni asiatietojen kohdalta on paljolti englanninkielinen wikipedia, mutta keskeisissä kohdissa olen etsinyt lisää tukea ja vaihtoehtoisia näkemyksiä myös muualta.


Kommentit ja virheiden korjaukset tervetulleita
Lukija voi siten havaita asiavirheitä ja erityisesti henkilöiden- ja paikannimien heittelyä sinne tänne. Näillä lienee vakiintuneita suomalaisia muotoja, jotka eivät aina kuitenkaan auta tunnistamaan henkilöä. (Pitäisikö häntä kutsua nimellä Clovis vai Ludwig?)

Blogin tapaan keskustelu on vapaata ja asiavirheistä ja erimielisyyksistä on mahdollista helposti kommentoida. Seuraan kyllä kommentointia ja korjaan virheet, joista mainitaan.



Kristus Euroopassa


Tässä on teemoja mutta tekstit muodostavat yhden kokonaisuuden ja ovat todella ymmärrettävissä vain lukemalla koko paketti alhaalta ylös. Tämä johtuu siitä, että Kristuksen valtakunnan leviäminen on orgaaninen tapahtuma, elävää prosessia, jossa tapahtumat seudulla johtavat sitten tapahtumiin toisella seudulla (Kuten puu kasvaessaan haarautuu ja haaroista kasvaa uusia haaroja).

Teologiaa
Gentin alttaritaulu - "minulle on annettu kaikki valta"
Kristuksen kuningashuone
Kristuksen herruus maailmassa
Areios
Athanasius


Taivasten valtakunnan saapuminen Eurooppaan


Rooma
- pyhä Helena ja Konstantinus Suuri

Gallia
- Pyhä Martti, Gallian apostoli

Espanja
- Priscillian ja naisten asema Galiciassa
- Asturian kuningaskunta
- Galicia
- Baskit
- Ignatius de Loyola
- Baskien "Mikael Agricola"

Frankit
- Echternachin tanssiva marssikulkue


Austrasia, Neustria ja Soissons
- Austrasian Brunhilda ja Soissonsin Fredegund

Englanti
- Bertta Kentiläinen
- Augustinus Canterburgilainen

Saksa
- Bonifatius Creditonialainen

Kiov ja Novgorod
- Novgorod
- Novgorod (2)
- Rurik

Viikingit
Olof Skötkonung
Óláfr Tryggvason


Islamin uhka
- Odo Aquitanialainen Suuri
- Kaarlo Martel
- Toursin taistelun aattona
- Toursin (Poitiersin) taistelu lokakuussa 732
- Miekkalähetys


Keskiaika - Uuden ajan alku

Suomi

- pyhä Henrik ja Lalli
- piispa Henrikin surmaruno
- Ruotsin ensimmäinen ristiretki

Ranska
Orleansin neitsyt Jean d Arc

Kaukoitä, Indonesia, Malesia, Japani
- Francis Xavier

Väli-Amerikka, etelä-Amerikka
- konkvistadorit



Lopuksi kiitos ja hurskas toivomus

Sain alkupotkun tämän kirjoitussarjan laatimiseen erikoisesta hengellisestä kokemuksesta, joka on varsin henkilökohtainen. Kirjoitin nettiruukkuun kesällä Jumalan karitsasta ja etsin blogiin sopivaa kuvaa. Näin tuon "Teurastetun kartitsan" jonka Jan van Eyck on maalannut ja silloin Herra sanoi hiljaa "pidän tästä maalauksesta".

Olin silleen ihmeissäni moisesta, kun omasta mielestäni tuo 1400-luvun vertavuotava karitsa ei minusta ollut nyt niin hirmu väkevä, jotenkin ikonimainen ja keskiaikainen. Päätin kuitenkin katsoa lähemmin, mikä tässä mättää. Ja törmäsin sanoinkuvaamattoman ihanaan Euroopan juhlittuun taideaarteeseen, Gentin alttaritauluun! Siitähän tuo "Teurastettu karitsa" on osa.

Sieltä sitten sain kuvan Paavi Jeesuksesta palstaan Jeesuksen herruudesta ja kuninkuudesta, enkä ole lakannut ihmettelemästä tämän alttaritaulun lukemattomia poikkeuksellisen hienoja yksityiskohtia. Ei ihme, että kun Hitler sen oli itselleen ryöstänyt ja se palautettiin Belgiaan, koko kansa oli hallitsijoidensa johdolla sitä ottamassa vastaan takaisin kotiin.

Opin silloin Kolossalaiskirjeen toisen luvun merkillisen kohdan Jumalan salaisuudesta, Kristuksesta, johon kaikki tiedon ja viisauden aarteet ovat kätkettynä.

Kätkettynä! niin että meidän tulee niitä arkeologin kaivauksin ja historian tutkimuksen keinoin ja kaikin tavoin etsiä.

"Tahdon teidän tietävän, kuinka kovaa taistelua käyn teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien muiden tähden, jotka eivät ole koskaan nähneet minua kasvoista kasvoihin. Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä. Sanon tämän, jottei kukaan pettäisi teitä vakuutteluillaan. Vaikka en olekaan ruumiillisesti läsnä, olen hengessä teidän luonanne, ja iloitsen nähdessäni, että keskuudessanne vallitsee hyvä järjestys ja että teillä on luja usko Kristukseen. "
Kol 2:1-5 KR 1992

tässä palstassa on aarteita, joita olen Gentin alttaritaulun innoittamana syksyn aikana Kristuksesta löytänyt - Hänen ruumiistaan, joka on Euroopan kansojen keskuudessakin uskovien kristittyjen elävistä kivistä tehty temppeli Isän Jumalan kunniaksi.

Hurskas toivomukseni on, että eivät vain teologit tai asian harrastajat, vaan monet Jumalan lapset innostuisivat etsimään Kristukseen kätkettyjä aarteita myös Hänen kirkkonsa menneistä vaiheista, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Kirjoitukseni voivat olla siihen pienenä apuneuvona.

Sillä näistäkin pienistä kirjoituksista opimme, että ei Jeesus Kristus ole Suomen kansan vihollinen, kuten julkisuudessa ja hallituksessakin monet nykyään tahtovat ajatella.

Hänen valtakuntansa on myös meidän vähäisen kansamme ja kielemme ja kulttuurimme alkuperäinen puhdas juuri Iisain kannosta ja kansakuntamme hengellinen sydän, jota tulee vaalia ja hoitaa myös tämän pahan ja avionrikkojan sukukunnan keskellä.


Soli Deo Gloria

Yksin Jumalalle kunnia!

22.12. 2010
Mikko Louhivuori


............
Kuului laulu enkelten kautta avaruuksien, vuoret kertas kaiullaan riemulaulun taivaisen.
Gloria in excelsis Deo.

Paimenet on ihmeissään. Miksi riemulaulut nää? Mitä sanomaa nyt tuo taivahinen laulu tää?
Gloria in excelsis Deo.

Käykää Beetlehemihin! Syntynyt on lapsonen. Polvistukaa eessä sen, eessä Herran Kristuksen!
Gloria in excelsis Deo.

...
tai Johan Sebastian Bachin tahdissa juhlallisesti Gloria in excelsis Deo

Bonifatius Creditionilainen

Pyhä Bonifatius kastaa saksilaisen

Pyhä Bonifatius (672-754) päättäköön kierroksemme Euroopan lähetystyön maailmaan ensimmäisellä vuosituhannella jKr.

Herran Jeesuksen valitsemat apostolit hoitelivat heti kättelyssä ensimmäisellä vuosisadalla evankeliumin viemisen Jerusalemista alkaen Juudeaan ja Samariaan, sitten Syyriaan ja Libanoniin ja Jordaniaan, Egyptiin, Etiopiaan, Anatolian seuduille, Makedoniaan, Kreikkaan, Kyprokselle, Kreetalle, Maltaan ja Rooman (Italian) ja apostoli Paavalin sydän paloi päästä Hispaniaan.

"Tämän vuoksi matkani teidän luoksenne on estynyt kerran toisensa jälkeen. Mutta nyt minulla ei enää ole tehtävää näillä seuduilla, ja olen jo vuosikausia odottanut tilaisuutta päästä käymään teidän luonanne sitten kun menen Espanjaan.

Toivon, että voisin tällä matkallani tavata teidät ja että te auttaisitte minut matkaan sieltä eteenpäin, kun olen ensin saanut jonkin aikaa nauttia seurastanne."
Room 15:22-24 KR 1992



Olemme seuranneet kuinka Taivasten valtakunta voitti sitä vainonneen pakanallisen Rooman valtakunnan ja siitä tuli Rooman piispan johtama maailmanlaaja kristillinen kirkko Pietarin istuimella.

Kuinka Herra Jeesus ohjasi Konstantinus Suuren äitinsä kanssa rakentamaan Uuden Rooman, jota Konstaninopoliksi kutsutaan.

Kuinka evankeliumi ylitti Rooman rajat ja saavutti gootit, sekä ostragootit että visigootit samoin 300-luvulla jkr. ensin Areioksen opin ja sitten Nikaian opin sanoin.

Kuinka Kristus voitti frankkien kuningas Cloviksen sydämen, jota vaimonsa oli evankelioinut hiljaa ja kuinka Merovingit sitten veivät nikaialaisen evankeliumin Espanjaan ja Englantiin ja Hollantiin.

Olemme seuranneet, kuinka Kristuksen nimeen kastetut frankit löivät äärettömän suuren islamilaisen uhan Ranskassa.

Otimme ennakkoa ja katsoimme, miten Pohjolan viikingit saatettiin Taivasten valtakunnan piiriin ja kuinka kauas Suomeenkin Jumalan Sana ulottui.

ja käyneet Kiovassa moikkaamassa Vladimir I Suurta ja hänen isoäitiään Olgaa.

tuosta jäi "pikkuinen" Bysantin eli itä-Rooman kristillinen maailma pois, Balkanin niemimaa, slaavien evankeliointi.



näin siis Jeesus Kristus tuli läntisessä Euroopassa ja Kiovassa ja Narvassa ja Alankomaissa tutuksi pakanuudessa eläville Euroopan kansoille.

vaan yksi on vielä joukosta poissa - nuo mahdottoman itsepäiset saksalaiset.

heidän kanssaan keisari Julius Caesar seuraajineen oli suurissa vaikeuksissa Rooman rajojen tuntumassa.

Vaan Jeesus Kristus ei antanut peräksi - saksalaiset voitetaan Hänen valtakuntaansa!

miten se tapahtui, siitä tällä palstalla jotain.



juu, kyllä ne engelsmannit myös Saksan evankelioivat - sieltähän meidän pyhä Henrik piispamme myös tulee.

Vuonna 672 syntynyt pyhä Bonifacius (lat. hyväntekijä) oli omalta nimeltään Winfrid (vanhassa muodossa Wynfrith, Wynfryth). Myöhäisempi traditio sanoo hänen syntyneen Creditonissa (Devon), mutta luotettavammat lähteet toteavat vain lyhyesti, että jo nuorena hän meni vastoin varakkaan isänsä tahtoa noviisiksi johonkin paikalliseen luostariin Exeterin tuntumassa (myös Devonissa).

Kuten niin monet Jeesuksen Kristuksen lähetysmiehet Brittein saarilla, myös Winfrid sai benediktiinien opetuksen kristillisen uskon asioihin.

Winfrid oli heidän luonaan Nurslingin luostarissa Winchesterin lähellä ja toimi opettajana heidän koulussaan. 30 vuoden ikäisenä hänet vihittiin papiksi.

Apotin kuoltua vuonna 716 lahjakkaalle Winfridille tarjottiin Nurslingin luostarin esimiehen hommaa (hän oli kirjoittanut mm. latinan kieliopin).

Mutta mies kieltäytyi!

Hän tahtoi olla lähetysmies.



Winfridin, siis Bonifaciuksen, sydän paloi Taivasten valtakunnan asialle ja hän suuntasi matkansa kovapäisten friisiläisten luo. Sanotaan, että hänen vanha englanninkielensä oli niin lähellä friisiläisten vanhaa kieltä, että he ymmärsivät toisiaan.

Vaan siellä oli vallassa tuo friisiläisten "Lalli" - pelätty Rabdo - josta olemme aiemmin jo puhuneet. Kaarle Martel otteli tämän etevän - ja tiukasti pakanuudessa pysyvän - kuninkaan kanssa ja Winfridin oli lähdettävä sieltä takaisin kotimaahansa tyhjin käsin.



Seitsemän vuotta myöhemmin, 723, saamme kuulla, että Kaarle Martel on ottanut Winfridin suojelukseensa.

Näin - Euroopan mahtavimman sotilasjohtajan suojissa - Winfrid lähti saksien alueelle ja saapui 723 Fritzlariin nykyisen Hessenin pohjoiselle seudulle (syvälle keskelle nykyistä Saksaa), jossa Chatan kansa asui (nykyisten hesseniläisten esivanhempia. Fritzlarissa on nykyään n. 15.000 asukasta).

Täällä Winfrid kohtasi puun!

vanha tammi Saksan maalla

Fritzlarin tammi oli saksien pyhimpiä asioita - pyhä puu, jota kutsuttiin Donar tammeksi.

Chattit kutsuivat jumaluutta, jolle pyhä puu kuului siis nimellä Donar. (Siitä tulee myöhemmin saksaan Donner, ukkonen.) Sama germaanien jumaluus on tunnettu skandinaviassa nimellä Thor.

Pakanalliset suomalaiset palvoivat Ukko Ylijumalaa, jolle samaten Donarin ja Thorin tavoin omistettiin tuo majesteettinen sääilmiö, ukkonen, sen jyrinä ja salamat.

Tammi on ollut germaaneille arvokas ja pyhä puu ainakin jo roomalaisajoilta ja varmaan kauempaakin esihistoriasta.

Fritzlarin tammi oli monista tammista merkittävin.



Kun tämä engelsmanni saapuu frankkien kirveineen ja sanoo kaatavansa arvostetun Fritzlarin vanhan pyhän tammen, paikallinen väestö ei ota asiaa lainkaan rauhallisesti.

(Muistamme ehkä, kuinka myös pyhä Martti Amiensin seudulla kaatoi pyhän puun yli 400 vuotta aiemmin)

Totuuden nimessä on sanottava, että paikalliseen väestöön varmaan hiukka vaikutti se, että Winfrid asui tuol puolen jokkee Ederin toisella rannalla Büraburgin kukkulalla ja että siellä oli Kaarle Martellin lähettämä sotilastukikohta...



Tapahtumista tammen luona kertoo meille Winfridin aikalainen pyhä Willibald (700-787), josta tuli sitten Eichstättin piispa Baijeriin.

Saatamme olettaa, että tammen kaataminen oli suunniteltu ja ilmoitettu tapaus, koska siinä kohtaisivat kristittyjen Jumala ja saksien jumala.

Paikkakuntalaiset olivat varmoja, että Donar löisi salamallaan pyhän puun kaatajan siihen paikkaan.

Willibald kertoo, että Winfrid löi tammea kirveellään vain kerran, kun voimakas tuulenpuuska kaatoi tammen maahan.

Donar ei tehnyt mitään pyhää puutaan puolustaakseen, ja Fritzlarin pakanalliset asukkaat ottivat vastaan pyhän kasteen.

Winfrid teetti Donarin tammesta ja muista puista Fritzlarin ensimmäisen kirkon 724 ja omisti sen pyhälle Pietarille. Samana vuonna hän perusti kirkon luo benediktiinien luostarin.

Alkuperäisen puukirkon paikalle rakennettiin jo 732 kivikirkko ja paikalla on nyt Fritzlarin komea katedraali ja sen edessä pyhän Bonifatiuksen patsas.


Fritzlarin katedraali


saatamme ajatella että mitä se nyt meni kauniin tammen kaatamaan, joka oli alkuperäiskansalle vielä pyhäkin?

ja epäillä, että mahtoiko se tuuli sen kaataa?

mutta kyllä tuuli sen kaatoi ja tästä tapauksesta, Donarin tammen kaatamisesta 723 lasketaan kristillisen kirkon alku Saksan maassa.

meidän pitäisi kyllä suomalaisina ymmärtää, että ei Jeesus Kristus ole kansamme vihollinen - kun enkeli taivaankin tahdotaan kouluista suvivirren tavoin pois.

juuri evankeliumin ympärille Suomen kansa muodostui ja Turun tuomiokirkko on yhä sen symboli.

samoin Saksan kansa alkoi kiteytyä ja muodostua Fritzlarin kaadetun tammen paikalle nousseen kirkon ja luostarin ympärille!

menettivät Donner Wetterinsä vaan saivat Kristuksen.

autuas vaihtokauppa.



Büraburgin kukkulalla Ederin toisella rannalla Fritzlaria vastapäätä Winfrid perusti ensimmäisen saksalaisen hiippakuntansa.

Hänen oppilaansa nimeltä Lullus (710-786) perusti sitten vuonna 747 Maintzin hiippakunnan - sittemmin arkkihiippakunnan ja yhdisti siihen Fritzlarin. Lullus on Maintzin ensimmäinen arkkipiispa ja kirkon historiassa tärkeän Bad Hersfeldin luostarin ensimmäinen apotti.

(Maintzin arkkipiispa oli muuten erinomaisen tärkeä hahmo myös Lutherin aikana ja seutu oli anekaupan vahvoja keskuksia pankkiirien kanssa)

Voimme siis sanoa, että Jumalan Sanan siemen istutettiin vuonna 723 Hessenissä keskellä Saksaa kaadetun Donar tammen kannon viereen.

siitä kasvoi erinomaisen kaunis ja suuri keskus Kristuksen maailmanlaajaan valtakuntaan.

(Suomessa on jopa sellaisia kristittyjä joiden mielestä vain saksalainen kristillisyys on sitä oikeaa!)


ja tällainen on tämä Kristukseen kätketty aarre, jalokivi jota olemme etsineet;

Juuri Fritzlarissa pidettiin vuonna 919 ratkaisevan tärkeät valtiopäivät (Reichstag), jossa frankit ja saksit sopivat riidoistaan ja Henri I Haukkamies Heinrich I der Finkler (876–936) tuli Saksan kuninkaaksi.

Näin perustettiin pyhä saksalais-roomalainen imperium, kristillinen Euroopan suurvalta, joka säilyi voimassa aina Napoleon Bonaparten aikoihin asti 1800-luvun alkuun!

Tässä valtakunnassa espanjalainen kuningas Kaarle V piti valtaa, kun Martti Wittenbergin linnankirkon oveen 95 teesiään naulasi lokakuun 31. 1517.


Winfrid matkusti 732 Roomaan jossa paavi Gregorius III (paavina 731-741) teki hänestä virallisesti Saksan arkkipiispan.

Pyhä Bonifatius kulki nyt maata pitkin poikin kastaen tuhansia saksalaisia Kristuksen uskoon ja perustaen kirkkoja ja luostareita.

Suojana ja suosittelijana hänellä oli itsepäisten sakemannien parissa sekä frankkien uljas Kaarle Martel että Rooman paavi;

Vuonna 738 hänestä tuli virallisesti paavin nuncio Saksan kansan pariin.

Kaarle Martel puolestaan loi neljä hiippakuntaa, Salzburg, Regensburg, Freising ja Passau, joiden hallitsijaksi arkkipiispa Bonifacius tuli.


pyhä Bonifacius perusti itse Würzburgin ja Erfurtin hiippakunnat.

Voimme hyvin kuvitella, miten frankkien vahva mies - Kaarle Martel - sekä suojasi, että tarkkaili huolellisesti lempi-piispansa toimia idässä.

Sillä - ja niin myös kävi - Kristuksen valtakunnan saapuessa nousee kansallinen valtio ja kirkko ja kulttuuri ja uudenlainen yhteenkuuluvuuden tunne.

Näin politiikka, sotilaalliset operaatiot, armeijan läsnäolo ja toisaalta hengellinen työ pakanuuden yössä asuvien parissa kulkevat käsi kädessä.

Siitä ei ole sitten pitkä matka miekkalähetykseen, jota Kaarlen pojanpoika Kaarle Suuri, Charlemagne, innokkaasti kannatti.


Saatamme myös nykyajan sivistyineinä nyrpistää nenäämme sille, että englantilainen Winfrid vei evankeliumia juutalaisesta Jeesuksesta alkuperäiskansojen pariin...

siis kieltää lähetystyön oikeutuksen kokonaan.

tähän liittyy usein täysin naivi näkemys pakanuudesta, jonkinlaisen luonnonlapsen olotilasta, jossa on niin mukava kellistellä keijuja ja menninkäisten kanssa painia ja syödä hinajaa lähteen äärellä ja laulaa Niebelungin lauluja.

vaan kun oikea Saksan pakanuus nostettiin taas valtaan Hitlerin Kolmannessa Valtakunnassa - se ei ollut tuommoista naivia luonnonlapsen ihannointia, vaan syvyyden henkien kamppailua Euroopan sielusta.

moni suomalainenkin natsien mukaan haksahti -- arjlaiasta "saksalaista uskontoa" ja uuden ajan pakanuutta ihailemaan.

pyhä Bonifatius taisteli perkeleiden kanssa ja voitti.


Vaan friisiläiset olivat yhä sydämessään ja jo vanhaksi käynyt arkkipiispa tahtoi heidät johtaa Kristuksen luo.

Vuonna 754 hän on rakastamiensa friisien parissa kastamassa ja opettamassa ja kutsuu kokoon kokouksen Dokkumin kaupunkiin (lähellä Groningeniä).

Vaan siellä hän saa marttyyrin kruunun.

Paikalle tuleekin pakanoita, ja Jeesuksen tavoin pyhä Bonifatius kieltää seuralaisiaan tarttumasta miekkoihinsa. Viimeiset sanansa ovat "lakatkaa taistelemasta, laskekaa aseenne. Sillä Kirjoitukset neuvovat että emme kosta pahaa pahalla vaan voitamme pahan hyvällä".

Seuralaiset laskevat aseensa ja sekä Bonifatius että heidät surmataan.

Ryöstäjät juopuvat kirkkoviinistä ja alkavat ahneina sitten tappaa toisiaan saaliinjaossa. Vaan kun voittajat sitten lopulta arkun avasivat, siellä olikin vanhoja kirjoja eikä mitään kultaa!

Raivoissaan he yrittivät kirjat tuhota. Tämä kertomus on tosi, sillä ainakin yksi näistä miekalla tai tikarilla haavoitetuista kirjoista on löydetty ja on nyt suurena aarteena pidetty Ragyndrudis Codex.


Marttyyripiispan ruumis vietiin ensin Utrechtiin mutta sieltä se kuljetettiin Fuldaan. Pyhä Bonifatius oli itse ollut mukana perustamassa Fuldan luostaria ja kirkkoa.

Pyhä Bonifatius haudattiin Fuldan Ratgar katedraaliin, joka oli aikanaan suurin Alppien pohjoispuolella oleva kirkkorakennus. Sen tilalle tehtiin Saksan barokkiajan kuuluisin kirkko, Fuldan kadetraali, jossa hänen maalliset jäännöksensä lepäävät nyt odottaen ylösnousemuksen aamua.

.............
Näin olemme saaneet seurata pikakatsauksena Taivasten valtakunnan saapumista itsepäisten sakemannien maailmaan.

nähneet vilahduksen pakanuuden todellisesta hengestä, joka on syvyydestä.

ja samalla saaneet rautaisannoksen Euroopan ja Saksan historiaa, Martti Lutherin taustaa ja myös friisiläisten - Belgian ja Hollannin seudun lähetystä.

kaikki tämä Kristuksen nimessä.

nämä ovat Häneen kätkettyjä aarteita, joita pitää etsiä, kaivaa historiasta, maasta, muistoista, vanhoista valokuvista ... ja iloita, kun saamme taas uutta oppia ja löytää!

(no... toki tiedän esikoisten kulttuurivihamielisyyden... jospa joku älyäisi, että Kristus on avain Euroopan menneisyyteen ja nykypäivään!)


Tahdon teidän tietävän, kuinka kovaa taistelua käyn teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien muiden tähden, jotka eivät ole koskaan nähneet minua kasvoista kasvoihin.

Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.

Kol 2:1-3 KR 1992

Toursin (Poitiersin) taistelu lokakuu 732

Bataille de Poitiers, en octobre 732
Carl von Steuben (1788–1856)


Näitä poikia ei nyt yllätettäisi!

Emiiri ‘Abdul Rahman Al Ghafiqi johti hitaasti liikkuvaa suunnatonta armeijansa pääjoukkoa seuraten Loire-jokea syvälle Ranskaan.

Voittajana hänen oli varmaan helppo hymyillä jalon arabialaisen ratsunsa selässä matkatessaan. Hän oli lyönyt Odo Suuren kaksi kertaa ja toisella kerralla niin perusteellisesti, ettei juuri ketään jäänyt siitä teurastuksesta henkiin.

Allahin tahto oli ollut 11 vuotta aikaisemmin, että Bordauxin piirittäjät jäivät varomattomuuttaan Odon joukkojen jalkoihin ja tuhoutuivat.

Nyt ei ollut kyse kaupunkia piirittävästä jalkaväestä, joka oli jättänyt selustansa suojatta, vaan muslimien pelätystä ratsuväestä. Hurjasti huutaen "Allahu akbar" he karauttivat puolustajien päälle,näiden rivit sortuivat ja sitten vaan pakenevia vihollisia surmaamaan sen kun kerittiin.

Muslimien pääjoukosta oli lähtenyt monia pienempiä joukkoja kauemmas saalista saamaan, ryöstämään ja raiskaamaan mielin määrin - kukaan ei voinut heitä estää. Sotasaalista vetävien vaunujen määrä ja tavaran paino senkuin kasvoi!

al-Ghafiqi ei oikeastaan tiennyt, mikä edessä odotti, eikä siitä ilmeisesti Odo Suuren perusteellisen lyömisensä jälkeen niin piitannut. Jos jotkut frankit tahtovat tehdä vastarintaa islmain armeijalle, sen parempi - siitähän maailmanvalloittajan ote vain vahvistuisi.


Jemeniläinen emiiri johti ilmeisesti noin 50.000 miehen sotajoukkoaan kohti koko Euroopan valtaamista. Matkaa hidasti joukkojen huolto - ei niinkään miesten, kun noiden arvokkaiden ratsujen.

Miehet voivat ottaa talonpojilta lehmiä ja sikoja ja lampaita ja pistää murkinaksi. Mutta hevosten on saatava ruokaa ja kymmenien tuhansien hummien muonaksi tarvittiin paikallisten talonpoikien peltojen tuotetta, viljaa.

Loppukesästä viljaa alkoi olla korjuussa ja näin syyskuun aikana 732 päästiin etenemään yhä kauemmas voittamattoman islamin uusien valtausten maisemiin.

Voimme vain kuvitella, millaista oli elämä näiden tapahtumien aikaan etelä-Ranskan kylissä ja kaupungeissa. Suomalaisina olemme kokeneet mitä oli olla vihollisen käsissä kun meitä kohtasi Isoviha ja Pikkuviha. Vieläkin väristyttää niitä, jotka tietävät, mistä oli kyse ja mikä on piilopirtti.


Pyhä Martti (316-397) eli itse köyhyydessä ja askeettina pukeutui säkkiin myös Toursin piispana ollessaan. Mutta hänen perustamastaan luostarista oli tullut läntisen Euroopan kristillisen elämän keskus.

Sinne oli tulvinut ruhtinaiden ja aatelisten ja tavallisen kansan antamia lahjoja, niin että tiedot luostarin rikkauksista olivat saavuttaneet myös Espanjan muslimien korvat.

Sinne oli nyt tämäm pelottava armeija matkalla tuhoten ja ryösteän mennessään Gallian maaseutua ja kaupunkeja kenenkään estämättä.


Sekä maallisen että kirkollisen historian tutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että jos al-Ghafiqin suunnitelma olisi toteutunut, se olisi merkinnyt koko Euroopan kääntymistä islamiin ja Kristuksen kirkon jäämistä pieneksi vähemmistöksi - kuten oli jo tapahtunut Lähi-idässä ja pohjois-Afrikassa.

Ja tämä olisi merkinnyt koko maailmanhistorian muutosta - onhan kristillinen Eurooppa ollut länsimaisen maailman sydän. Sieltä tämä juutalais-kristillisen Raamatun ja kristinuskon värittämä kulttuuri on säteillyt Amerikkoihin ja aina Australiaan asti.

vaan toisin olisivat asiat, jos...


voiko yksi ihminen merkitä niin paljon?

eikö tässä ole kysymyksessä ihmiskunnan historiassa vaikuttavat syvemmät voimat, kansainvaellusten aallot ja teknis-taloudelliset tekijät ja ties mitä?

tasapaino yksilön ja hänen aikansa ja olosuhteiden ja erilaisten ihmisiin vaikuttavien voimien keskellä lienee vaikea löytää.

vanhempi historiankirjoitus oli usein hallitsijoiden mukaan etenevää, ottaen toki muutakin huomioon.

uudempi historiantutkimus soveltaa tapahtumien selittämisessä monemoista antropologian, sosiologian, poliittisen tieteen ja psykologian ym tarjoamaa teoriaa.

mielestäni Toursin taistelu, siihen valmistautuminen ja tapahtumien kulku on esimerkki yhden ihmisen merkityksestä.

tässä tapauksessa tuo yksi ihminen oli Kalle Vasara.


Kaarle Martel oli noussut Austrasian korkeaan virkaan "Palatsin hallitsija" jatkuvien merovingien hallitsijoiden keskinäisten kahinoiden seurauksena, mutta hän ei koskaan ottanut itselleen kuninkaan arvoa, vaikka olisi sen voinutkin tehdä.

ei tarttenut. Hän oli Euroopan vahvimman armeijan rakastettu ja kunnioitettu ylipäälikkö ja häntä toteltiin kaikkialla sen enempää kyselemättä - niin kuninkaat, piispat kuin kaupunkien pormestarit ja muut.

Kaverilla oli auktoriteettia.


Kaarle oli etevä sotilas ja hän suunnitteli huolellisesti, miten kohtaisi tuon arabien johtaman hurjan ratsujoukon. Olihan se ylivoimallaan täysin tuhonnut Odo Suuren urheat ja kokeneet sotilaat.

Hän nojasi oman armeijansa ytimeen, tuohon useampia vuosia koulutettujen raskaasti aseistettujen jalkamiesten joukkoon. Näitä täydensivät tähän sotaan lähtevät muut miehet, palkkasotilaat ja vapaaehtoiset.

Jalkaväen lisäksi hänellä oli tuon ajan kevyttä ratsuväkeäkin, mutta koska eurooppalaiset eivät tunteneet jalustimia, nämä olivat pahasti alakynnessä muslimien taitavien ratsumiesten hyökätessä.

tästä oli karvasta kokemusta ja Kaarle Martel päätti nyt taistella jalkaväellään ja heille opetetulla vanhalla falangi-taktiikalla


Muslimit eivät tahtoneet tulla yllätetyiksi, mutta Kaarle Martel tahtoi yllättää heidät.

Hänen armeijansa kulki etelään kaikessa hiljaisuudessa liikkuen maastossa, vältellen julkisia maanteitä, jossa ne olisi joku vakooja helpommin havainnut.

Jossain Toursin kaupungin ja Poitiersin välillä Martel asetti joukkonsa falangin neliöihin metsäisen kukkulan rinteeseen. Frankit olivat paikoillaan puiden lomassa kilpi-kilvessä ja pitkät peitset pystyssä.

ja niin vaan kävi, että al-Ghafiqin voittajan hymy hyytyi kun hän ilmeisen täydellisen yllättyneenä näki Toursia kohti ratsastavan armeijansa tiellä hiljaa paikallaan seisovan armeijan.

ei tämän näin pitäny mennä...


ja niin siinä tapitettiin toinen toistaan - al-Ghafiqi koettaen saada selvää mikä oli miestä ja mikä metsää tuossa rinteessä, ja Kaarle Martel odottaen hänen hyökkäävän.

Kaikki näet riippui siitä, että Martel oli etukäteen valinnut itselleen ja falangeilleen sopivimman taistelupaikan ja onnistunut yllättämään vastustajansa.

Seitsemän päivää siinä tapitettiin - kaksi kulttuuria, kaksi uskontoa kun kohtasi - Kristuksen ja Muhammedin.

Umaijjadit odottivat joukkojen saapumista, sekä pääjoukkojen että ryöstämään lähteneiden joukkojen tuloa paikalle. Ja viikon aikana ne saapuivatkin kaikki paikalle.


emiiri Abd-al Rahman Ghafiqi oli tuonut etelän miehet keskelle Eurooppaa ja lokakuussa ilma alkoi olla jo syksyisen kylmä.

Martel oli varustanut armeijansa hyvin ja myös pitänyt huolta että heidän pellavaiset ja villaiset vaatteensa antoivat lämpöä ja nahkaiset sidottavat kengät auttoivat märässä kelissä.

Arabeilla ja berbereillä alkoi olla kevyissä teltoissaan vilu. Ja pian tulisi vielä kylmempi - sen emiiri ymmärsi.

Kaarle tiesi, että jos hän hyökkäisi miehet joutuisivat avoimessa maastossa tappavan ratsuväen hyökkäyksen kohteeksi - hidas falangi olisi vaarassa.

Tässä rinteessä puiden seassa nuo hevosmiehet sen sijaan olisivat pulassa, ja niin hän odotti. Ukot vaan seisoivat seitsemän päivää paikallaan, varmaan nukkuivatkin siinä mihin olivat asettuneet.

ja niin tapitettiin, kenen hermot pettäisivät.


Lokakuun 10. päivän aamuna vuonna 732 emiiri al-Ghafiqi antoi hyökkäyskäskyn. Loputtomiin ei voitu niin isolla porukalla kylmässä odottaa ja Toursin kaupunki ja pyhän Martin luostarin aarteet olivat kädenulottuvilla.

Allahu akbar!

koetamme silmissämme nähdä tuhansien jalojen ratsujen lähtevän täyteen laukkaan kullakin selässään rohkea, taitava ja kokenut sotilas kädessään pitkä miekka tai keihäs tai jousi.

Miten uljas onkaan sotahevonen, kun se korskuen ihmisen ohjaamana käy kohti vihollista!

nyt olisi pitänyt käydä niin, että puolustajien rivit olisivat särkyneet ratsujen loikatessa tai syöksyessä vastustamattomalla voimalla niihin. Sitten alkasi särkyneiden rivien sotilaiden jahtaaminen ja lahtaaminen.


Mutta toisin kävi.

Arabien omat historiankirjoittajat kertovat, että tuo frankkien armeija oli kuin tummaa liikkumatonta jäätä.

Yhä uudelleen uljaat ratsut syöksyivät falangeja kohti, ja peitsien terävät raatelevat kärjet upposivat niiden kauniiseen rintaan.

kuinka eläimetkin kärsivät meidän ihmisten sodissa...

yhä uusia aaltoja nousi rinnettä kohti puiden välissä seisovaa miesten ja kilpien ja peitsien liikkumatonta massaa.

ja niin eräässä kohdassa onnistuttiin lyömään sisälle falangiin ja näkyviin tuli itse Kaarle Martel!

mutta kokeneet ja kouliintuneet sotilaat eivät lähteneetkään pakoon, vaan jatkoivat taistelua kirveillään ja miekoillaan ja puolustivat hengellään rakastettua johtajaansa.

sinne tallautuivat islamin miekkalähetyksen miehet, frankkien nahkakenkien käydessä verestä märiksi.


ja sitten Martel teki mestarillisen iskun - hän löi islamin pyhän sodan miesten arkaan kohtaan!

ahneuteen

Umaijjadien joukoissa alkoi kuulua huhu, että jotkut frankit olivat menneet heidän leiriinsä ja olivat vapauttamassa orjia ja ottamassa Bordauxin kaupungin ja muualta saatua rikasta sotasaalista itselleen.

tämä oli nyt isompi asia kuin mokomat mustat miehet metsässä...

ja näin osa umaijjidien joukoista kääntyi rintamalta takaisin leiriin päin, turvatakseen suuren sotasaaliinsa!

taistelua käyvät umaijjidit luulivat, että nuo ovat kääntyneet pakoon ja sama mieli iski heihin - hyökkäys pysähtyi ja muuttui silmittömäksi paoksi.


tässä näemme Kaarle Martelin sotilaallisen taidon ja auktoriteetin ...

luonnollistahan olisi nyt ollut lähteä riemusta kiljuen juoksemaan pakenevien muslimien perään heitä tappamaan!

vaan ei.

käsky oli että kukaan ei lähde mihinkään - ehkä tämä on muslimien sotajuoni, jolla koetetaan saada miehet metsästä avoimeen maastoon surmattaviksi.

ja käskyä toteltiin.

olihan tässä seisty jo seitsemän päivää ja yötä. mitä on yksi päivä lisää?

ja niin siinä seistiin ja ihmeteltiin ... ja uskon että aika lailla myös rukoiltiin

niinkuin koko Euroopassa

rukoiltiin


Aamu tuli eikä vihollista näkynyt ja siinä vaan seistiin ja odotettiin. Näin oli miehet hyvin koulutettu.

Martel lähetti vakoilijoita muslmien leiriin ja tutkimaan lähiseutua.

nämä palasivat kertoen, että muslimit ovat paenneet pakokauhussa jättäen telttansakin, kukin kantaen mitä aarteita sai pysymään ratsunsa selässä.

ja näin todella oli.

muslimien armeija pakeni Toursin ja Poitiersin luota takaisin Espanjaan Pyreneiden vuorten taakse.

kristittyjen voitto oli täydellinen.


kaksi isoa muslimien armeijaa oli murskautunut Ranskassa, toinen Odo Suuren jalkoihin Toulousen taistelussa 721 ja toinen, vielä suurempi, Toursin taistelussa 732.

ei hyvä.

uutta sotaretkeä ei varsin heti tahdottu tehdä...

Nyt kävi vielä silleen, että näiden tapahtumien jälkeen Syyriassa hallinneet Umaijjidien kalifit alkoivat joutua hankaluuksiin.

Vuoden 748 suuren maanjäristyksen jälkeen vihatut Umaijjidit jäivät Irakin Abbasidi kalifien jalkoihin ja heidän hallitsijansa ja aatelistonsa surmattiin Lähi-idässä viimeiseen mieheen.

Tämä vaikutti sen, että Cordoban emiiri oli Umaijjidi, jolla ei ollut mitään tukea tai kunnon yhteyksiä islamin alueita hallitseviin abbasideihin.

eli suomeksi sanottuna -

Toursin taisteluun päättyi islamin sotilaallinen eteneminen Eurooppaan.

Isän Jumalan armosta, Kristuksen valtakunta sai kukoistaa Euroopassa.

ja tämän valtavan maailmanhistoriallisen asian Hän toteutti yhden miehen kautta.


meillä on lähes silminnäkijän kuvaus tapahtumista - Cordoban emiraatissa asuva nimeltä tuntematon kristitty kirjoitti vuonna 754 kronikan latinaksi "Espanjan tuhoutumisesta", jossa myös Toursin taistelu kuvataan yksityiskohtaisesti.

käännän siitä tähän katkelman:

................
Ajaessaan takaa Odoa Abd ar-Rahman päätti ryöstää Toursin, tuhota sen palatsit ja polttaa sen kirkot. Siellä hän kohtasi Austrasian konsulin nimeltä Kaarle, miehen, joka nuoruudestaan asti oli osoittautunut soturiksi ja joka oli sotilasasioiden tuntija ja jonka Odo oli kutsunut apuun.

Kun taistleun molemmat osapuolet olivat lähes seitsemän päivän ajan ahdistelleet toisiaan pienin hyökkäyksin he viimein kokosivat rivinsä ja kävivät raivokkaaseen taisteluun.

Pohjoisen ihmiset pysyivät liikkumattomina kuin seinä ja pysyivät yhdessä kuin kylmien maiden jäätikkö. Silmänräpäyksessä he löivät miekoillaan arabit.

Austrasian miehet, joita oli enemmän ja jotka olivat hyvin aseistettuja, surmasivat kuninkaan, Abd ar-Rahmanin kun löysivät hänet lyöden häntä rintaan.

Mutta yhtäkkiä, kun he jo näkivät arabien lukemattomat teltat, frankit laittoivat miekkansa häpeällisesti tuppeen jättäen taistelun huomiseen, kun yö oli jo tullut kamppailun aikana.

Nousten aamulla omassa leiristään eurooppalaiset näkivät arabien teltat ja majat samanlaisina kuin edellisenä päivänä. Tietämättä, että ne olivat tyhjillään ja ajatellen että niiden sisällä oli saraseenien joukkoja valmiina taisteluun, he lähettivät upseerja tiedustelemaan ja havaitsivat, että ismaelilaiset joukot olivat lähteneet. He olivat todella lähteneet yöllä hiljaisuudessa tiukassa muodostelmassa palaten omaan maahansa.

K.B. Wolf. Conquerors and Chroniclers of Early Medieval Spain. Liverpool 2000, s. 145.
......................

Euroopassa oli nyt Kristuksella melkoinen porukka - frankit, joiden armeija oli Toursin taistelun jälkeen täysin ylivoimainen koko mantereella.

Vähän samaan tapaan kuin Hänellä on tänään USA ja sen voittopuolisesti kristittyjen miesten ja naisten muodostama armeija. Maailman mahtavin.

Kaarle Martel on Kaarle Suuren isoisä ja näin karolingien majesteettisen dynastian kantaisä.

Tämä, ystävät rakkaat, on Euroopan historian olennaista runkoa, jossa taistelu sydämestä - uskonnosta - on ollut niin keskeinen.

älkäämme nukahtako luulemaan, että Kristuksen ja Muhammedin kamppailu olisi ohi Euroopassa! (siitä Tukholmankin äskeiset tapahtumat muistuttavat)


Pyhässä Raamatussa on myös tuo merkillinen jae, jota usein toistetaan - ymmärtämättä mitä se oikeasti tarkoittaa.

ei se pidä tapahtuman sotaväellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Zebaot.
Sak 4:6 Biblia 1776

kuten sanottu, Zebaot on hepreankieltä ja tarkoittaa sotajoukkoa.

... sanoo Herra, sotajoukkojen Jumala

...........
katsomme hengellistä sodankäyntiä toisella palstalla, jossa tutustumme Kaarle Martelin suojelemaan Saksan apostoliin nimeltään Wynfrith eli pyhä Bonifacius.

Kaarle Martel - Toursin taistelun aattona

Kristus - merovingiajan kirkko Galliassa 7 vs. jKr

Taivasten valtakunnan sinapinsiemen oli varsin pieni porukka itäisen Välimeren rannalla.

Sieltä se lähti kasvamaan Beetlehemistä, Nasaretista, Kapernaumista, Jerusalemista ensin Juudeaan ja Samariaan ja sitten aina maailman ääriin asti...

Kasvu oli aluksi varsin karua, kun Rooman imperium taisteli Kristusta vastaan toden teolla ja kaikella voimallaan, joka ei ollut pieni.

Vaan Kristus voitti Rooman sydämen - olemme puhuneet äiti Helenasta ja hänen pojastaan Konstantinuksesta, jotka uuden ylhäisen vaimon ottanut palatsista pois ajoi.

Taivasten valtakunnan puu kasvoi sitten Rooman rajojen taakse ja saavutti Areioksen opetuksen muodossa gootit, ostragootit ja visigootit.

olemme seuranneet myös nikaialaisen kristinuskon voittokulkua, pyhän Martin lähetystyötä Toursin kaupungissa ja sitten hiukka myöhemmin frankkien kuninkaan Cloviksen kääntymistä Kristuksen uskoon.

Merovingien dynastia on niin merkittävä Kristuksen opin leviämisessä Espanjaan, Ranskaan, Alankomaihin ja Englantiin, että heihin liittyy monenmoista legendaa.

useimmat tuon ajan ... noin karkeasti 500-800 ... piispat olivat lähetystyöntekijöitä, eri alueiden apostoleita ja monet heistä varsin pyhää erakon elämää eläneitä askeetteja.

Läntisen Euroopan pyhimysten joukossa on vino pino näitä säkkiin pukeutuneita ja kampaamattomin hiuksin kulkevia merovinkien ajan piispoja, jotkut heistä myös marttyyreitä.

mutta Austrasian Brunhildan jälkeen alkoi merovinkien meno mennä vinkeäksi ja heidän keskinäiset sotimisensa Chilpertien ja Chilpederikien ja muiden kanssa alkoi mennä ihan mahdottomaksi.


Hispanian valloitus 711-732

Kristuksen valtakunta oli saavuttanut Euroopan, mutta nyt uutta uskoa uhkasi todella erittäin suuri vaara - Muhammedin seuraajat olivat tulossa miekkoineen ja ratsuineen ja tahtoivat ottaa koko Euroopan haltuunsa.

ja melkein siinä onnistuivat - kristitty Espanja romahti muutamassa vuodessa, kun Gibraltar (Jebl Tariq) ylitettiin 711.

Toulousen kaupunki pelastui Pyreneiden vuoret ylittäneiden muslimien käsistä kymmenen vuotta myöhemmin 721 Odo Suuren viisauden ja sotilastaidon - ja kaiken sen takana olevan Jumalan hyvän johdatuksen - kautta islamin murskaavalta hyökkäykseltä.

Noin kymmenen vuotta myöhemmin 732 oli edessä lopullinen taistelu Euroopan kohtalosta.

Siihen meidän Herramme Jeesus Kristus oli valmistanut Kaarlon, joka oli äpäräpoika.

älköön yksikään AU-lapsi jättäytykö sivuun elämän seikkailuista aviottoman taustansa tähden - jos ei muu, niin Kaarle Martellin uljas esimerkki rohkaiskoon heitä!

ja sen muisto, että Jeesuksen ylle heitettiin, ja yhä heitetään, vasta kihoissa olevan Maria äidin uskottomuuden varjo.



saatat sanoa "eihän meidän Herramme Jeesus Kristus sotaa tahdo eikä sodasta mitään tiedä"

olet väärässä, perusteellisesti väärässä

Hänen Isänsä on Herra Sebaot, Sotajoukkojen Jumala.


Jeesus Kristus tavoitti ja voitti roomalaiset, gootit ja sitten frankit.

Frankkien ensimmäisen valtakunnan murentuessa heidän keskinäisiin riitoihinsa ja islamin uhan käydessä hälyttäväksi, heidän keskuudestaan nostettiin toisen valtakunnan perustusten luoja, Kaarle Martel.

Hänen pojanpoikansa on Kaarle Suuri - Charlemagne - saksalaisten ja friisien käännyttäjä (pakkokäännyttäjä) ja suuren Saksalais-roomalaisen keisarikunnan perustaja.

Tämä keisarikunta tulee jo meitä varsin lähelle, onhan eräs tuossa valtakunnassa syntynyt ukkeli usein mukana nettiruukussakin - Hansin ja Margarethan poika, joka sai nimensä pyhän Martti Toursilaisen mukaan.


700-luvun alussa Euroopassa oli väkevien luostareiden ja niihin liittyvien kirkkojen verkosto.

Näiden varassa säilyi klassinen kreikkalais-roomalainen kirjallisuus ja kulttuuri ja kristillinen usko varhaisen keskiajan kansainvaellusten vaikeissa ja vaarallisissa oloissa.

Merovinkien tapana oli tukea luostareita taloudellisesti ja maa-alueitakin lahjoittaen, koska nämä vahvasti linnoitetut rakennukset olivat myös alueellisen hallinnon ja sivistyksen keskuksia.

näin luostarit rikastuivat, saivat paljon omaisuutta - ja tuo St Martin de Tours abbey oli jo kautta Euroopan kuulu rikkauksistaan.

sinne, Toursin kaupunkiin Euroopan sydämeen, teki al-Andalusian emiirin mieli - oikeaa uskoa levittämään ja saalista ryöstämään.


Pepin II 635-714

Kaarle Martel oli siis tuon ajan hovin yleisen tavan mukaan äpärä - isänsä Herstalin herttua Pepin (635-714) ja tämän rakastajattaren Alpaidan (635/640-714) poika.

avioliitton ulkopuolisuuden tähden poika kuulemma sai nimensäkin näin;

kun Alpaida oli vuonna 688 synnyttänyt pojan Herstalin kaupungissa, iloisesta asiasta tahdottiin kertoa isälle.

Pepin II istui vaimonsa seurassa lähettilään saapuessa - mites nyt suu pannaan? Kaveri mietti hetken ja sanoi sitten "Kauan eläköön kuningas, hän on carl!" (carl tarkoittaa mies ... siis poikavauva)

kuningas ymmärsi yskän ja totesi "Ai, carl? Kutsuttakoon häntä siis niin" Ja näin poika sai nimekseen Carl.

tarina ei kerro, ymmärsikö rouva Plectrude (k.717) miehensä ja airueen välisen lyhyen keskustelun jujun.


Kaarlesta tuli erityisen lahjakas sotilas, joka nousi merovingien aikana tärkeäksi voimatekijäksi sisäpolitiikassa.

Mutta hän ei ollut pikkumainen eikä etsinyt itselleen kuninkaan arvoa, vaikka olisi sellaisen helposti myöhemmin voinut itselleen saada.

Hän näki islamin vaaran, oli hyvin perillä Odo Suuren kokemasta ahdingosta ja alkoi valmistautua tulevan varalle.

Sotaa uumoillen Kaarle Martel loi Euroopan ensimmäisen ammattilaisten armeijan, joka koostui pysyvästi armeijan palveluksessa olevista miehistä.

tuon ajan tapana oli kutsua tarvittaessa miehet aseisiin ja taistelun päätyttyä he palasivat kotiin, jos olivat hengissä...

nämä miesjoukot olivat kyllä aseistettuja, mutta kouluttamattomia ja heitä ei tahdottu kylvöpelloilta tai elonkorjuun keskeltä aseisiin kutsua.

Martel ymmärsi että tällaiset joukot olivat kouluttamattomia eivätkä kestäisi muslimien ratsuväen hurjaa hyökkäystä.

Frankkien taistelukirves oli tappava ase

Ottaen oppia antiikin makedonialaisista, joita Aleksanteri Suuri oli johtanut voitosta voittoon, Kaarle Martel koulutti armeijansa falangien strategiaan ja taktiikkaan.

Falangi on neliönmuotoinen joukko pitkin peitsin aseistettuja miehiä, jotka osaavat kääntyä joka suuntaan siten, että peitset pysyvät järjestyksessä.

tämä vaatii aika lailla sulkeisharjoituksia, marssia falangin muodostelmassa, kääntyä oikealle tai vasemmalle, perääntyä järjestyksessä.

Vihollisen kannalta falangi on siitä ongelmallinen, että siinä ei ole varsinaisesti mitään selustaa tai heikko osaa - sama terävien tappavien peitsien rintama on vastassa vaikka puolet joukosta saisit kaatumaan.



Tällaisen pysyvän armeijan ylläpito oli varsin kallista tietenkin, miehet olivat poissa maatalouden palveluksesta.

Kristuksen kirkko maksoi suurelta osin Kaarlen armeijan varustamisen, koulutuksen ja ylläpidon kulut.

ei aina tosin vapaaehtoisesti, ja jotkut piispat olivat vähällä manata kaverin kuuseen ...

vaan sitten ääni kellossa muuttui, kun myrsky tuli.


Frankkien langsax-miekka



ei ollut fyysisesti helppoa asepalvelu Kaarlen armeijassa, sillä hän halusi myös suojata uskotut ja luotetut miehensä taistelussa.

tämä ei ollut joutoväkeä, jonka kuolema ei niin haittaisi - vaan koulutettua sotakokemusta ovaavaa porukkaa, joka harjoitteli ja äkseeräsi ja jumppasi ja valmistautui taistelemaan henkensä edestä vaarallista vihollista vastaan.

aikalailla tuo aseistus oli samantapainen kuin Rooman aikaan, kun Efesolaiskirje kuvaa kristityn varustusta, kypärää, kilpeä, haarniskaa, miekkaa ja kenkiä...

vaan tämä oli nyt raskaammin aseistettua kuin roomalainen jalkaväki apostoli Paavalin aikaan.



raskaan jalkaväen varustus painoi noin 30 kiloa.

miehet oli kunnolla puettu kylmää säätä vastaan jalassaan tuon ajan kengät. päätä suojasi rautainen kypärä, Kädessä oli painava, suuri puinen kilpi, jonka keskellä oli vahvistuksena iso rautainen nuppi.

Aseena Martellin jalkaväellä oli pitkät puiset rautakärkiset peitset, jotka, kuten sanottu, vaikeuttivat miesten liikkumista yhdessä.
Merovinkiajan frankki-soturi

käsiaseina oli miekkoja, tikareita ja kahdenlaisia kirveitä, toinen lyömistä varten ja toinen varsin pelottava kirves heittoa varten.

Francisca-heittokirves saattoi halkaista vastustajan kilven vielä 12 m päässä
se kimposi maasta muotonsa tähden vaarallisen arvaamattomasti.
Copyright 2010 Etsy, Inc.

Jotkut sanovat, että frankit saivat tästä kirveestä nimensä (francisca) - toiset taas, että tämä hurja heittokirves sai heistä nimensä.


Martelin luoman armeijan runko oli siis erittäin hitaasti liikkuva, kömpelö raskas jalkaväki.

vastassa oli erittäin nopeasti liikkuva kevyt ratsuväki. erityisenä etuna heillä oli - kuten on kerrottu - satula jossa on jalustimet. ne auttoivat säilyttämään tasapainon ja pysymään hevosen selässä hurjissa taistelutilanteissa.

muslimeilla oli perustavana aseistuksena kevyt rautanupilla vahvistettu kilpi, keihäs, miekka ja tikari lähitaisteluun.

islamilaiset soturit kuvataan yleensä käyrän miekan kanssa. mutta en ole lainkaan varma, että umaijjidiajan miekat olisivat olleet tällaisia myöhempiä saraseenien ja turkkilaisten miekkoja. (saattoivat olla suoria kuten frankkien miekat)

muslimien joukot käsittivät kokeneita syyrialaisia umaijjideja mutta myös paljon pohjois-Afrikan rohkeita ja tuliluonteisia berbereitä.

koko tunnettu maailma oli kukistunut umaijjidien ratsuväen uliseviin hyökkäyksiin.

nyt oli Euroopan vuoro.

Frankkien sotilaita Kaarle Martelin ajan jälkeen.


mikä oli jousen merkitys Martelin aikana?

muslimien kevyt ratsuväki näyttää olleen varustettu jousilla, ja laukkaavan hevosen selästä ammuttu nuoli oli vaarallinen ase - ja voimme olettaa että niitä tuli hyökkäyksessä paljon ja tarkasti.

frankkien raskaassa jalkaväessä ne ehkä eivät olleet keskeinen ase (en ole varma, korjaa jos olen väärässä) mutta tietenkin jousi tunnettiin.

jousia on löydetty haudoista ja ne ovat yleensä "hunnien" jousen tapainen yksinkertainen, mutta tehokas ase.


Aquitania murtui islamin hyökyaaltoon 730

al-Andalusian emiiri oli nyt syntyjään jemeniläinen sotakuntoinen mies, lyhyeltä nimeltään Abdul Rahman Al Ghafiqi (k.732)

koko nimensä on vielä vaikeampi muistaa;
Abu Said Abdul Rahman ibn Abdullah ibn Bishr ibn Al Sarem Al 'Aki Al Ghafiq

Nykyisessä Marokossa hän tutustui pohjois-Afrikan valloittajaan, Musa ibn-Nusairiin, ja tämän poikaan Abdul Aziziin. Isän surkeasta kohtelusta Damaskossa kalifi Suleimanin käsissä ja pojan murhasta on ollut puhetta.

Al Samh ibn Malik kuoli pian Toulousen katastrofin jälkeen 721 ja Abdul Rahman al-Ghafiq valittiin Cordoban kaupungissa al-Andalusian emiiriksi hänen sijaansa.

(ensin tosin itä-Andalusian hallitsijaksi kunnes kalifi Hisham teki hänestä koko Cordoban emiirin 730).



al-Gawfig tahtoi lähteä uudelleen Pyreneitten yli rikkaisiin Euroopan maihin ja kutsui apujoukkojoja - niitä tulikin Lähi-idästä ja aina Jemenistä asti ja kun mukaan tuli myös berbereitä, hänellä oli ehkä 50.000 miestä johdettavanaan.

Sotaretki alkoi vuonna 730 ja suuntautui pelottomasti Toulousen katastrofin alueelle Aquitaniaan.

Odo Suuri koetti kahdessa taistelussa pysäyttää muslimit, mutta nyt oli määrätty toisin.

Ensin muslimit löivät Odon joukot Bordeauxin kaupungin ulkopuolella ja ottivat sen valtaansa.

Sen jälkeen he kiiruhtivat pohjoiseen ja kohtasivat Odon kokoaman armeijan Garonne- tai Dordogne-joen luona.

Muslimit tuhosivat Odon armeijan viimeiseen mieheen, niin ettei kaatuneiden lukua osattu edes laskea.

Herttua Odo Suuri itse pakeni Kaarle Martelin luo tarjoten hänelle palvelustaan.

Muslimit ryöstivät nyt mielinmäärin etelä-Ranskan luostareita ja kirkkoja ja polttivat ja tuhosivat maaseutua. Kuten valloittajat yleensä tekevät.

ja kuten roomalaiset sanovat vae victis - "Voi voitettuja!"



näiden katastrofien jälkeen voimme kuvitella, millaista oli elämä etelä-Ranskan kaupungeissa ja maaseudulla ja etenkin munkkien ja nunnien luostareissa. ja kuolema.

koko Euroopassa ei ollut jäljellä yhtään ainoaa islamin hyökyaallon puolustukseen kykenevää joukkoa paitsi tämä Kaarle Martel.

modernit historiantutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä, että Toursin taistelu vuonna 732 on eräs maailmanhistorian ratkaisuhetkiä.

tulisiko Euroopan kaupunkien horisonttia hallitsemaan minaretit imaamin arabiankielisine huutoineen vai kellotapulit Jumalan kelloineen?

Kristus vai Muhammed?

Kristuksen sotilas valmiina kamppailuun uskonsa puolesta!

kirjoitan Kristuksen kirkon kannalta niin ratkaisevasta Toursin taistelusta oman palstan.

Odo Aquitanialainen Suuri


Muslimien hyökkäys Espanjaan oli uskomattoman nopea, kun hurjasti ratsastavat umaijjidi-ritarit Syyriasta ja heidän berberi-seuralaisensa pohjois-Afrikasta ulisivat tuota vertahyytävää islamin sotahuutoa allahu akbar! (Jumala on suurin)

710-711 he tulivat yli Gibraltarin ja murskasivat visigoottien kuningas Rodoricin johtaman kristittyjen armeijan. Vain neljä vuotta myöhemmin, 715, Sevillasta tehtiin uuden emiraatin pääkaupunki.

Valloitus ei suinkaan päättynyt tähän vaan tavoitteena oli Euroopan kautta pitkin Välimeren pohjoisrantoja ottaa Allahin nimissä etelä-Ranska, keski- ja pohjois-Eurooppa, Italia, Kreikka ja sitten tuo ladonlukko Konstinopoli.

Vain sinne koilliskulmaan jäivät nuo vuorten asukkaat, Galician, Astoursin ja baskien maat... mutta ne olivat sotilaallisia ja poliittisia mitättömyyksiä Umaijjidien valtavan imperiumin reunamilla.

Ja vain viisi vuotta Gibraltarin ylityksen jälkeen vuonna 717 Umaijjidien asettama al-Andalusian kuvernööri Al-Ḥurr ibn ʿAbd al-Raḥmān al-Thaqafī johti joukkonsa Pyreneiden vuoriston yli ja valloitti sillanpääksi Septimian maakunnan (nykyistä etelä-Ranskan seutua Montpellierin tuntumassa).

Eurooppa oli vasta kääntynyt kristinuskoon ja nyt jo oli Espanja islamin hallussa ja Muhammedin oppilailla oli etelä-Ranskassa vahva jalansija.

Edessä olivat ratkaisun ajat - Kristus vai Muhammed.

Esinäytöksenä tähän maailmanhistorialliseen uskontojen ja ihmisten kohtaamiseen on Aquitanian Odo - tämän palstan teema.



718, vain seitsemän vuotta Espanjan niemimaalle tulon jälkeen, muslimien neljäs emiiri Al-Samh ibn Malik al-Khawlani siirsi al-Andalusian pääkaupungin Sevillasta Córdobaan.

Córdobasta käsin muslimit hallitsivat Espanjan niemimaalta valtaamiaan suuria alueitaan satoja vuosia aina kesäkuun 29. 1236 asti, kun Kastilian Ferdinand II valtasi kaupungin takaisin kristittyjen haltuun. (Córdoban emiraatti)

Vaan eteenpäin miehen mieli!

Al-Samh ibn Malik oli kuullut merovingien kuninkaiden ja prinssien heikkoudesta ja riitelystä suuren Aquitanian (ranskan Aquitaine) maakunnan kanssa.

reissuun lähdettiin tosimielessä -

ensimmäisellä Espanjan sotaretkellä kun al-Tariq saapui Gibraltarille ja kun kuningas Roderic kohta sortui, islamilaisten armeija tuskin oli 25.000 miestä suurempi.

nyt oli islamilaista porukkaa valunut kaikkialta Syyrian arabien valtaamilta alueilta pyhän sodan, jihadin, al-Andalusiaan. Uskon levittämisen ohella heitä kiinnosti maallinen mammona, kuten sitten 800 myöhemmin Espanjan kristittyjä konkvistadoreja väli-Amerikoissa.

al-Sham kokosi mielettömän suuren armeijan, jossa kerrotaan olleen 374.000 taistelijaa, muslimien ritareita ratsuineen ja palvelijoineen, jalkaväkeä ja monenmoista taistelijaa sekä sotakoneita kaupunkien valtaamiseksi.

Vuonna 721 näemme siis voittomattoman islamin hyökyaallon, tsunamin, neljännesmiljoona muslimia hyökkäämässä Euroooppaan päämääränään ensin Aquitanian herttuakunta ja sen pääkaupunki, erittäin vahvoin muurein linnoitettu Toulous.


tämä on se Kristuksen ja Muhammedin valtakuntien yhteenoton ensimmäinen näytös, joka on usein unohdettu Kaarle Martellista puhuttaessa.

saanko esitellä herttua Odon (myös Eudes tai Eudo), jonka kautta Herra Jeesus Kristus teki mahdottoman mahdolliseksi ja pelasti Toulousin kaupungin ja Aquatanian maakunnan mielettömän ylivoiman kynsistä?

Vaikka kyse on Euroopan historian suurimpiin sotasankareihin kuuluvasta ukkelista, Odon (k.735) lapsuudesta ja nuoruudesta tiedetään hyvin vähän tai ei mitään.

Jos Odon isä on Boggis, Aquitanian herttua, voimme olettaa (ja olettaa on tässä oikea sana) että Odo oli harras kristitty, sillä hänen veljensä on silloin Liègen ensimmäinen piispa pyhä Hubertus (656-728) - "Ardennesin Apostoli".

(Ardennes on 300-600m korkeaa hyvin metsäistä kukkulamaata nykyisen Belgian, Luxembourgin ja hieman Ranskankin alueilla.)


Isä, herttua Boggis (tai Bertrand), mutta kuka oli äiti?

Moderni historiantutkimus on omaksunut näkemyksen, että vanhimman veljen, Hubertin, äiti oli joku muu ja nuoremman veljen Odon äiti olisi ollut itse pyhä Oda.

Skotlannissa syntynyt Oda (680-726) oli syntymästään asti sokea. Hänen isänsä lähetti nuoreksi naiseksi varttuneen Odan Liègen kaupunkiin (nyk. Belgiaa), jossa hän meni rukoilemaan pyhän Lambertin kirkkoon.
Voimme tietenkin eppäillä ihan rauhassa, kun meille kerrotaan että syntymästään asti sokea Oda sai Liegessä näkönsä.

Minusta tämä on kuitenkin historiallinen tosiasia koska siitä kerrotaan pyhän Lambertin elämänkerrassa (vitae Lambert), joka on melkein aikalaisen kirjoittama 700-luvulta.

Pyhän Odan myöhemmistä vaiheista kertovat myöhäiset tarinat 1200-luvulta ovat "vähemmän luotettavia" mutta Hollantilaisilla on paikkakunta Sint-Oedenrode, jossa hänen kerrotaan eläneen metsän keskellä olevan aukion tuntumassa Dimmel-joen partailla.

On siis melkoisen sekavaa tämä merovingien aatelisten perhe-elämä ja ruhtinaat saivat lapsia monilta rakkailtaan.

Vaan näyttäisi siltä, että tutkijoiden mielestä herttua Boggis ja Kristukselta näkönsä saanut pyhä Oda ovat sankarimme vanhemmat.

No - kun lähdet sotaan neljännesmiljoonaa hurjaa muslimia vastaan, niin on hyvä että on jonkinlaista kotitaustaa..



Odo Suuri tuli herttuaksi ehkä edeltäjänsä herttua Lupuksen kuoltua 688, ehkä joitain vuosia aikaisemmin tai myöhemmin, ja oli varmasti vallan kahvassa 700. Hän kehitti Aquitanian asemaa ja julisti sen itsenäiseksi valtakunnaksi vuonna 715.

Vuonn 718 Odo yritti lähteä Neustrian Chilperic II:n avuksi merovingien jälkeläisten sisäisissä riidoissa, joista kerroin Brunhildan yhteydessä. Ehkä hänelle luvattiin jotain, jos tulee avuksi. Tämähän oli Kaarlo Martellin elämän ainoa tappio - ehkä juuri Odon mukaantulon takia.

Kun Martell sitten löi samana vuonna 718 Chilperic II:n Soissonsin taistelussa, Odo Suuri teki rauhan tämän kanssa ja luovutti hallussaan olleen Chilpericin aarteineen Kaarlelle.



Kun muslimien valtaisa voittamaton armeija oli 721 tulossa Espanajasta Pyreneiden yli ja vaeltamassa kohti Aquitanian pääkaupunkia Toulousia, herttua Odo oli pulassa.

Kokeneena ammattisotilaana hän tiesi, että vaikka Toulousin kaupungin muurit olivat poikkeuksellisen vahvat, tuo taivaanrannassa häämöttävä uhka olisi sille liikaa.

Ja niin hän lähti pääkaupungistaan pienen joukon kanssa hakemaan apua.

Apua näet tarvittaisiin - sen Odo Suuri ymmärsi.



Toulousin vahvat muurit kestivät Al-Samh ibn Malik al-Khawlanin johtamaa piiritystä kolme kuukautta, mutta kaupungin puolustus oli kesäkuun alussa 721 romahtamaisillaan ja oli päätetty antautua.

Vaan silloin, kesäkuun yhdeksäntenä 721, mitä suurimmassa ahdingossa olevat piiritetyt kristityt kuulivat torven puhalluksen, kuin Ilmestyskirjan enkelin airueen äänen!

Odo Suuri ratsasti joukkoineen aivan hirvittävällä voimalla piirittäjien kimppuun.

Muslimit olivat niin varmoja voitostaan, että olivat unohtaneet suojata selustansa eivätkä olleet viitsineet tehdä partioretkiä takamaihin josko sieltä joku olisi tulossa?



Piirittäjät yllätettiin täydellisesti. Ketkä selvisivät hengissä Odon miesten miekoista ja peitsistä pakenivat henkensä kaupalla heittäen aseensa maahan, piirityslaitteet rikottiin ja poltettiin.

Tappio oli aivan uskomaton ja Toulousin metsiin ja pelloille kaatuneiden muslimien määrä häkellyttävä.

Emiiri Al-Samh ibn Malik al-Khawlani itse jäi loukkuun Balat nimisessä paikassa Toulousin lähellä. Taistelu oli hurja, ja vaikka vakavasti haavoittunut emiiri pääsikin pakoon pienen joukon kanssa, hän kuoli pian sen jälkeen.

Muistutan arvon lukijan mieleen, että al-Andalusian emiiri oli saapunut yli 300.000 miehen voimin kristittyjen maita valtaamaan.

Vaan tämä myrskyaalto pysähtyi Toulousin muurien luona rohkean ja viisaan Odo Suuren tähden.



Palaamme herttua Odo Aquitanalaisen kertomukseen myöhemmin Kaarlo Martellin seurassa.

Paavi lähetti Odolle lahjoja huikean sotilaallisen voiton seurauksena. Aquitaniassa hän oli tietenkin juhlittu kansallissankari. Kaikki tiesivät, mitä antautuminen muslimeille olisi merkinnyt.

Vaan eivätpä ole ajat paljon muuttuneet!

ylen kateellinen Kaarle Martellin velipuoli, herttua Childebrand (681-751) antoi kirjoittaa tärkeän historiikin (Fredegarin kronikka), jossa Odoa pistetään matalaksi.

Onneksi meillä on toinenkin todistus, pyhän Pardulfin (657–737) elämästä kertova vitae Pardulf, joka kuvaa Odo Suuren suurta mainetta kotimaassaan Aquitaniassa.


....
Jälkipuhetta:

kun katselen tuota muslimien lukumäärää Toulousen taistelussa 721, niin en kyllä oikeasti löydä sille historiallisia tai järkeviä perusteita.

ehkä siitä pitää nolla pudottaa pois, ja kyseessä oli sittenkin tommonen suuri, pari- kolmekymmentä tuhatta sotilasta.

neljännesmiljoona voi mennä legendan piikkiin...

Konkvistadorit

Taivasten valtakunnan saapuminen Espanjaan on melkoinen tarina, jolla on syvä merkityksensä myös uskonpuhdistuksen ajalle - jesuiitoista on ollut hieman puhetta ja olivathan esimerkiksi espanjan armeijan voittamattomat sotilaat kaikkien pelkona keisari Kaarle V ja hänen seuraajiensa aikana.

Isä Jumala antoi Espanjalle ja Portugalille melkoisen lahjan, kun Kristofer Kolumbus lähti etsimään meritietä Intiaan.

Pitkä maatie Intiaan, silkkitie keski-Aasian kautta, oli käytännössä krisityille poikki islamilaisten kansojen takia. Mennään siis meritse sinne ja väistetään koko muslimien porukka.

Vaan siinä välissä oli aiemmin tuntematon manner, jolle Kolumbuksen merimiehen mukaan annettiin sitten nimeksi America.

Mutta länsi-Intiaan he uskoivat tulleensa saapuessaan mitä nykyään kutsutaan Karibean merelle.

Melkoinen Jumalan lahja katoliselle ruhtinasparille, Ferdinandille ja Isabellalle ja heidän kansalleen.



Espanjan lippu on punainen ja keltainen ja espanjalainen kristillisyys on tulista ja pippurista!

ei kestänyt Cordoban kalifaatti heidän edessään eikä kestänyt uskonpuhdistus etelä-Euroopassa - ja meinas kukistua keski-Euroopassakin - eikä kestänyt Espanjan ja Portugalin juutalainen kulttuuri.

Reconquista onnistui täydellisesti ja Espanjasta tuli tosi katolinen maa. Melkoisella hinnalla tosin, jota tänään kaiketi maksetaan ...

Uuden maailman löytämisen mukana tuli valloituksen aika, ja sen myötä Taivasten valtakunta saapui Amerikkaan. Kertomus on kovin monimutkainen, mutta lopputulos on kauttaaltaan kristillinen etelä-Amerikka ja keski-Amerikka, jossa Rooman piispan johtama katolinen kirkko on ylivoimaisesti suurin kirkkokunta.

Siellä on tänään lukumääräisesti suurin osa paavin johtamista porukoista.



Kristitty Eurooppa lähti sotaan jo aikaisemmin - Reconquista suuntautui Lähi-itään ja ristiretkeläiset ottivat Välimeren itäiset rannat haltuunsa perustaen sinne Latinalaisen kuningaskunnan.

tämä Jeesuksen haudan palauttaminen kristittyjen käsiin on iso ja monimutkainen ja tärkeä tapahtumasarja maailmanhistoriassa, josta joskus ehkä enempi.

tällä hetkellä on käynnissä yllättävä ja uudenlainen Reconquista jossa muinainen Juudan heimo on ottanut uudelleen haltuunsa Abrahamille luvatun maan.

Islamin kannalta tämä on mennyt täysin vastoin kaavoja ja on käsittämätöntä, miten juutalaiset noin voivat käydä uskovien muslimien pyhille paikoille ja hallita Abrahamin, Ibrahimin hautaa ja nyt uhata Kalliomoskeijaa ja Aqsa moskeijaa.

ei sen näin pitänyt mennä.


Kolumbuksen 1492 löytämän Amerikan valtaus ei ollut Reconquista vaan voimakkaiksi käyneiden Espanjan ja Portugalin varhaista siirtomaa-politiikkaa.

Kolumbus toi jo ensimmäiseltä neljästä matkaltaan takaisin näytteenä paikallisia ihmisiä Bahamasaarilta (San Salvadore) ja hedelmiä ja muuta, mutta erityisesti ruhtinaita ihastutti tuo keltainen metalli - kulta.

Kristofer Kolumbus (1451–1506) oli syntyisin Italian Genoasta, mutta hänen reissunsa tukija oli Kastilian kristillinen kuningatar Isabella I (1451–1504) ja puolisonsa Aragonian kuningas Ferdinand II (1452-1516).

Lutherin asiasta päättänyt ja Augsburgin kokouksen kutsunut keisari Kaarle V on Ferdinandin ja Isabellan pojanpoika.



tämän palstan aiheena on Taivasten valtakunnan saapuminen Karibean merelle ja etelä- ja keski-Amerikkaan, sitten myös pohjois-Amerikan lounaisosiin.

Konkvistadorit ei ole pelkästään hengellinen aihe - kuten hyvin tiedämme.

Mutta ehkä on tässä hyvä pitää mielessä, että Isä Jumala avasi Euroopalle meritien länteen uskonpuhdistuksen aamunkoitossa 1500-luvun taitteessa.

Tällä oli oleva koko maailmanhistorialle suuri merkitys ensinnäkin siinä, että Rooman kirkko kasvoi valtaviin lukemiin etelä- ja keski-Amerikassa.

Mutta myös siksi, että Euroopan katkerien kristittyjen välisten vainojen tieltä lähti Hollannista ja muualta uskovia pakoon Uuteen maailmaan, ja he ovat nykyisten Yhdysvaltojen ja Kanadan hengellisen elämän esi-isiä ja äitejä - Mayflower ja muut paatit.

Noin niinkuin isommasta näkökulmasta.

en suinkaan väitä, että Pilgrims mustine hattuineen olisivat olleet paikallista pohjois-Amerikan väestöä kohtaan hirmusti parempia kuin konkvistadorit etelässä.

Jos katsomme asiaa Amerikan "intiaanien" näkökulmasta (olihan löydetty Intia) niin asia voi olla toisinkin päin.



Konkvistadorit ovat siis espanjalaisia, jotka tulivat Kolumbuksen 1492 löytämään uuteen maailmaan valloittamaan sitä Espanjan alusmaiksi - ja samalla tuomaan sieluja Kristuksen kirkkoon.

Voimme monin tavoin verrata heidän tavoitteitaan islamin tavoitteisiin Hispaniassa 700 vuotta aiemmin. Konkvistadorien varsinainen motiivi ei ollut lähetystyö Francis Xavierin jalanjäljissä, vaan todellakin conquista - valloitus - ja alueiden, kaupunkien ja asukkaiden alistaminen Espanjan valtaan.

Kristuksen kirkko seurasi tässä vanavedessä ja sai jalansijan Amerikassa Espanjan ja Portugalin kristittyjen toimesta.



Amerikka ei suinkaan ollut autio ja tyhjä, niin että kolonialistit olisivat menneet asuttamaan erämaita ja tyhjiä saaria.

Konkvistadorit kohtasivat kaksi suurta valtakuntaa, jotka he tuliaseillaan lyhyessä ajassa kukistivat.

Martti Lutherin aikalaiset Hernán Cortés (1485–1547) ja Pedro de Alvarado (1485-1541) kukistivat hurjat atsteekit.

Francisco Pizarro (1471-1541) valloitti Inkojen valtakunnan.



Tässä näitä isompia hidalgoja sitten on konkvistadorien sankoista joukoista valloitusalueineen (USA tarkoittaa siis nykyisen USA;n jotain aluetta luoteiskulmalta):

Hernán Cortés (Mexico, 1518–1522, Honduras, 1524, Bassa California, 1532–1536)

Francisco Pizarro (Perù, 1509–1535)

Francisco Vázquez de Coronado (USA, 1540–1542)

Juan de Oñate (Uusi Meksiko, USA 1598–1608)

Diego de Almagro (Peru, 1524–1535, Chile, 1535–1537)

Vasco Núñez de Balboa (Panama, 1510–1519)

Juan Ponce de León (Puerto Rico, 1508, Florida, 1513–1521)

Pedro de Alvarado (Meksiko, 1519-1521, Guatemala 1523-1527, Perù, 1533–1535, Messico, 1540–1541)

Álvar Núñez Cabeza de Vaca (Yhdysvallat, 1527–1536, 1540–1542)

Lucas Vázquez de Ayllón (USA, 1524–1527)

Kirjoittanut: MikkoL, 15.12.2010 13:18

[Vastaa tähän viestiin] [Lähetä viesti kirjoittajalle] [Kommentoi] [Poista]

Sebastián de Belalcázar (Equador ja Kolombia, 1533–1536)

Gonzalo Pizarro (Peru, 1532–1542)

Juan Pizarro (Peru, 1532–1536)

Francisco Hernández de Córdoba (Jukatan,1517)

Francisco Hernández de Córdoba (Nikaragua,1524)

Hernando Pizarro (Peru, 1532–1560)

Juan de Grijalva (Jukatan, 1518)

Gonzalo Jiménez de Quesada (Kolombia, 1536–1537, Venezuela, 1569–1572)

Francisco de Montejo (Jukatan, 1527-1546)

Nicolás Federmann (Venezuela ja Kolombia, 1537–1539)

Kirjoittanut: MikkoL, 15.12.2010 13:20

[Vastaa tähän viestiin] [Lähetä viesti kirjoittajalle] [Kommentoi] [Poista]

Pánfilo de Narváez (La Florida, 1527–1528)

Diego de Nicuesa (Panama, 1506–1511)

Cristóbal de Olid (Honduras, 1523–1524)

Francisco de Orellana (Amazon joki, 1541–1543)

Hernando de Soto (USA, 1539–1542)

Inés Suárez, (Chile, 1541)

Martín de Ursúa, (Petén, Guatemala, 1696-1697)

Pedro de Valdivia (Chile, 1540–1552)

Diego Velázquez de Cuéllar (Kuuba, 1511–1519)

Pedro Menéndez de Avilés (Florida, 1565–1567)

Alonso de Ribera (Chile 1599-1617)

Alonso de Sotomayor (Chile 1583-1592, Panama 1592–1604)

Martín Ruiz de Gamboa (Chile 1552-1590)

Juan Garrido (monia retkiä 1502-1530, Hispanola, Puerto Rico, Kuuba, Florida, Meksiko)



Taivasten valtakunta saapui?

Espanjalaiset konkvistadorit todella pitivät itseään ristin sotilaina ja heidän mukanaan kulki pappeja ja munkkeja ja nunnia tuomassa sanomaa Kristuksesta.

mutta kävi hiukan kalpaten - sen sijaan, että konkvistadorien voitot olisivat tuoneet myös paikallisista asukkaista muodostuvia kirkkoja Amerikoihin - paikalliset asukkaat kuolivat pois.

Arvioidaan että Kolumbuksen laivojen saapuessa Bahamasaarille väli-Amerikassa ja etelä-Amerikan pohjoisosissa asui noin 10 miljoonaa ihmistä.

130 vuotta myöhemmin jäljellä oli 600.000 alkuasukasta eli 95% prosenttia "lähetystyön" kohteista oli kuollut.


Tässä massatuhossa - enempi kuin Jumalan kansaa juutalaisia surmattiin 2 maailmansodan aikana - oli nyt kuitenkin kyse melkoisen monimutkaisista tekijöistä, ja sitten aika luonnollisesta asiasta.

Toki konkvistadorit tuhosivat vanhat järjestäytyneet valtiot ja niiden ruokasysteemit menivät sen tien, aiheuttaen nälänhätää ja kurjuutta.

Mutta tietämättään espanjalaiset toivat mukanaan eurooppalaisten parissa riehuvia kulkutauteja, joille Amerikan "intiaaneilla" ei ollut mitään puolustuskeinoja tai lääkitystä.

Isorokko oli niistä tappavin.



On sanottu,että konkvistadorit toivat takaisin vastalahjana tippurin.

Nyt kuitenkin aivan äskettäin on Pompeijin kaivauksissa löydetty joukko ihmisiä, jotka jäivät Vesuviuksen purkautumisen aikana palaneen talon alle jumiin ja saivat siellä surmansa. Kahdesta hyvin säilyneestä ruumiista on nyt havaittu tippurin jälkiä - joten taudin historia Euroopassa pitänee tarkistaa.

Konkvistadorit toivat Amerikasta myös tupakan, jonka käyttö levisi räjähdysmäisesti sekä Eurooppaan että Aasiaan ja turkkilaisetkin olivat järjestään kohta piippumiehiä.



K niinkuin kulta.

Tämä oli mieluisaa tuontia "länsi-Intiasta" eli Amerikoista, ja konkvistadorien tuoma jalo metalli vahvisti koko Espanjan valtiontaloutta ja asemaa huimasti.

Innosti tietysti saman talon muitakin poikia lähtemään vaaralliselle Atlantin ylitykselle ja aarteita hakemaan.



Konkvistadorit olivat taisteluissa jatkuvasti pieni vähemmistö eikä espanjalaisten osuus noussut yli 2%.

mutta taitavasti he asettuivat toisen osapuolen avuksi atsteekkien ja inkojen sisällissodissa, auttaen heitä tappamaan toisiaan.

konkvistadoreilla oli mukanaan suuria koiria (mastiff), jotka herättivät suurta pelkoa kun alkuasukkaat eivät olleet koiria koskaan elämässään nähneet.

samoin monelle hevonen oli aiemmin näkemätön, varsinkin kun sen selässä ratsasti rautoihin pukeutunut hurja mies heiluttaen terävää miekkaa...

pidä siinä sitten puolesi.



mutta mikähän on ollut Jumalamme ajatus tässä.

konkvistadorit kuljettivat joukon ihmiskuntaa raatelevia tauteja, ja nämä pyyhkivät nuo kansat lähes olemattomiin.

Inkoista Perun vuorilla vain noin 10% selvisi hengissä eurooppalaisten tuomista taudeista, sikotautikin pisti perheitä kuolemaan, kun ei ollut mitään puolustusta.

millä sanalla tuota Kolumbuksesta alkanutta Amerikan valloitusta sitten kuvaisi... näin ollen.

ja ottaen huomioon vielä sen julmuuden ja uskonnollisen fanaattisuuden, jolla konkvistadorit paikallisia ihmisiä kohtelivat.

taivasten valtakunta saapui?



isoja kysymyksiä isolle Jumalalle.

mutta katsotaan Taivasten valtakunnan tilannetta Atlantin tänään, 500-vuotta inkojen, atsteekkien ja inkkareiden tuhoutumisen ja tuhoamisen jälkeen.

Pohjois-Amerikka:
Usko Jeesukseen Kristukseen yhdistää suurinta osaa kansasta Yhdysvalloissa (243,186,000, 78.4%) ja Kanadassa (26,401,000, 77.1%).

keski- ja etelä-Amerikka:

kristinusko on valtionuskonto
Argentina (37,561,000, 92.7%)
Bolivia (9,730,000, 97.0%)
Costa Rica (3,912,000, 84.3%)
El Salvador (5,073,000, 81.9%)

Kristukseen kastettuja porukoita on rapakon takana Herrallamme tilastojen mukaan!

Bahama saaret (333,000,96.3%)
Dominikaanien tasavalta (9,734,000, 95.2%)
Equador (14,099,000, 99.0%)
Guatemala (14,018,000, 97.5%)
Kolumbia (44,502,000,97.6%)
Kuuba (9,523,000, 85.0%)
Haiti (8,527,000, 83.7%)
Honduras (6,321,000, 83.0%)
Jamaica (1,784,000, 65.3%)
Meksiko (105,095,000, 94.5%)
Nicaragua (5,217,000, 89.6%)
Panama (3,057,000, 92.0%)
Paraguai (6,260,000, 96.9%)
Peru (27,635,000, 93.8%)
Puerto Rico (3,878,000, 97.0%)
Trinidad ja Tobago (774,000, 57.6%)
Uruguai (2,027,000, 58.01%)
Venezuela (28,340,000, 98.0%)



Näemme siis kuinka 500 vuotta konvkistadorien jälkeen ylivoimainen enemmistö koko etelä-Amerikaa ja väli-Amerikan ja Pohjois-Amerikan väestöstä on kastettu meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen.

ei hullumpi saavutus Galilean mieheltä.

...
no missä se letkautus esikoisiin viipyy?

no tässä...

tämän palstan lukeneen saarnaajan luulisi ymmärtävän, miten naurettavan pieneksi ja mitättömäksi Herra Jeesus Kristus tehdään siellä, missä opetetaan Kiirunan Beetlehemiä.

se on aivan käsittämätöntä ja sietämätöntä Jumalan pilkkaa, jossa Hänen kunniallinen ja kaikkea valtaa käyttävä Poikansa arvo tallataan poronpaskaan.

heittäkää hyvät miehet jo ikkunasta ulos tämä lahkolainen harhaoppinne ja asettukaa rivissä Herran Jeesuksen Kristuksen eteen anomaan armoa tästä raskaasta opillisesta hairahduksesta Hänen majesteettiaan vastaan.

Aamen.

Galicia

näissä Jumalan valtakunnan kaivauksissa Euroopan vaiheissa ei meinaa nyt päästä Espanjasta eteenpäin Kaarlo Martelliin. Kun pitää tätä taustaa saada vielä selvemmäksi.

Hispanian osalta - jonne apostoli Paavali unelmoi päästä - asia on jokseenkin selvä, ibero-roomalainen kulttuuri, visigoottien saapuminen 416 taistelemaan maahan tunkeutuneita vandaaleja ja alaaneja vastaan ja heidän perustamansa kuningaskkunta. Olemme puhuneet siitä, kuinka visigootit olivat ottaneet vastaan Kristuksen areiolaisessa asussa ja kuinka 500-luvun lopulla he kääntyivät Nikaian uskoon.

ja kuinka 711 muslimit ylittivät meren ja saapuivat Gibraltarille, vallaten lyhyessä ajassa Hispanian.

mutta tuo erikoinen pohjoinen alue, Pyreneiden vuoristo ja nuo vaikeakulkuiset alueet, joihin islamin ote ei ulottunut.

olemme puhuneet Astoursin kuningaskunnasta, joka piti puolensa ja josta alkoi sitten Reconquista - koko Espanjan valtaaminen takaisin Kristukselle.

nyt aiheena on Galicia - jos Espanja olisi neliö, Galicia olisi neliön koillisnurkka. Myös Galicia voitti islamin - muslimien valtaa siellä kesti vain 19 vuotta. Mutta pian alue liitettiin Astoursin kuningaskuntaan ja jakoi sitten sen historian.

Kyseessä on siis Espanjan koillinen nurkkaus ja keskustelumme aiheena on Taivasten valtakunta - Euroopan lähetystyö ensimmäisellä vuosituhannella Kristuksen syntymän jälkeen.


Minun täytyy tehdä tässä semmonen teologinen korjaus omaan linjaani, että kun kovin olen kehunut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen saamaa valtaa ja Hänen diplomaatin ja sotilaan taitojaan - niin kyllä se kuitenkin on Isänsä valtakunta - Jumalan valtakunta.

Näinhän Herra itse opettaa meitä rukoilemaan Isää - "tulkoon sinun valtakuntasi"

Nämä Jumalan valtakunnan vaiheet ovatkin niin kerta kaikkiaan syvältä kouraisevia ja koko ihmiskuntaa heiluttavia, että kyllä ne Isän Jumalan asioita ovat - onhan Hän Jumala.

tarkennus on siis siinä, että "Kristuksen valtakunta" ei ole nyt ihan oikein sanottu.

kyllä se Jumalan valtakunta on, Taivasten valtakunta - ja sen kuningas on Jeesus Kristus, herrojen Herra.

ehkä joku vallankahvassa oleva Häntä tänään halveksii - nöyrää Galilean miestä - mutta on Hänen johtamansa valtakunnan historia semmonen, että siitä ovat oksat poissa!

kerran jokainen ihminen on polvistuva ihan polvilleen tämän Herran edessä, tahtoi tai ei.

kantsis alkaa jo harjoitella tässä ajassa jota saamme elää tänään ....


Galicia on silleen tärkeä, että se on ensimmäinen Nikaian-Konstantinopolin uskoa tunnustava kristillinen kuningaskunta Euroopassa Rooman rajojen takana.

Visigootit ja Ostragootit kun olivat vielä 500-luvulla areiolaisa, kuten olemme väsyksiin asti toistaneet (kertaus on opintojen äiti).

Mites näin Espanjan kaukaisessa kulmassa nikaialainen oppi pyhästä Kolminaisuudesta, kun Hispania on areiolainen?

no näin se meni ja muistutan, että kaveri on Hermeric eikä Elmeri.


Pyhä Isidore Sevillalainen (560-636) sai Herralta tehtäväkseen kirjoittaa valtakuntansa historiaa Espanjassa. (Hänestä on ollut jo puhetta kun keskustelimme visigoottien kääntymisestä Nikaian uskoon).

Huomaamme tässä myös, että yleisen maailmanhistorian - tässä tapauksessa Euroopan historian - tutkimuksessa Jeesuksella on tärkeä roolinsa. Nämä ovat niitä tiedon ja viisauden aarteita, jotka meidän Kristuksessamme ovat kätkettyinä.

Sevillan arkkipiispa Isidoren laatima Historia de regibus Gothorum, Vandalorum et Suevorum on erityisen tärkeä ja arvostettu lähde Espanjan historian tuntemiseen.

Teos kertoo ensin maahan tunkeutuneista gooteista ajalta 260-624, vandaaleista ja lopussa on liitettynä kirjoitus Galician suebeista - palstamme aiheesta.



Tammikuu 409 oli tosi kylmä ja itse väkevä Rein virta jäätyi.

Kuningas Hermeric (k. 441) johti silloin kansaansa veden yli seuraten Eurooppaan vaeltavia vandaaleja ja Iranista asti tulevia alaaneja.

Kun oli kulkemaan lähdetty niin kuljettiin sitten!

Hermeric vei väkensä halki Gallian (Ranskaa) ja yli Pyreneiden ja pysähtyi vasta kun Atlantin valtameri tupsahti vastaan ja pysäytti reissun. Kauemmas ei enää jalan päässyt.

kuningas Hermericin johtamat suebit ovat indo-eurooppalaista kansainvaellusten liikkeelle panemaa porukkaa. Julius Caesar heidät jo mainitsee Gallian sodissaan - mokomat germaanit jotka Ariovistus johti häntä vastaan 58 eKr. Caesar voitti heidät kuuden legioonansa voimalla Alsacessa Ranskassa Vosguksen taistelussa ja ajoi porukat takaisin Rein virran taakse.

Vaan nyt 409 ei ollut Julius tiellä ja suebit painuivat sisään Eurooppaan kuin kuuma veitsi voihin muiden germaanisten kansojen myötä.


Vuonna 411 suebit asettuivat itäiseen Galiciaan ja Hermeric valtasi Bragan pääkaupungikseen (tänään Portugalissa, siellä asuu nykyään noin 117.000 ihmistä).

mutta ei ollut helppoa asuminen. Naapureiksi tulivat Puolan, Slovakian ja Unkarin suunnalta tullut vandaaleihin kuuluva suuri Hasdingi heimo, joka otti Galician länsiosat asuinalueekseen. Ainekset jatkuvaan kahakointiin suebien ja vandaalien välillä olivat siinä.

Mutta 429 vandaalit ottivat hatkat ja lähtivät asuttamaan ja ryöstämään pohjois-Afrikkaa jättäen suebit rauhaan. Pakanallinen Hermeric alkoi oitis taistella roomalaisia vastaan saadakseen koko Galician haltuunsa, vaan sairastui kesken yrityksen "10 vuotisen sodan" 438 ja kuoli 411.


Kuningas Elmerin (ei kun Hermeric) poika oli nimeltään Rechila (k. 441) ja hän jatkoi painostusta onnistuen valtaamaan Méridan 439 ja Sevillan 441 ja vahvistamaan suebien otetta koko Galiciasta. Roomalaiset olivat hätää kärsimässä näiden hurjien germaanien kanssa.

Rechilan hallitusaika 438-441 oli jatkuvaa sotaa Galician valtaamiseksi. Myös tämä suebien kuningas kuoli isänsä tavoin heimonsa jumaluuksien palvojana.



Kuningas Rechiar (k.456) nousi valtaan 448 isänsä kuoleman jälkeen ja on viimeinen Hermericin dynastian hallitsijoista - ja heistä kuuluisin.

Galician piispa Hydatius (400-469) kertoo meille tästä Euroopan ensimmäisestä Nikaian uskon omaksuneesta hallitsijasta.

Hydatius kävi muuten meilläkin - hänen äitinsä otti nuoren poikansa mukaan pyhiinvaellukselle Luvattuun maahan ja he tapasivat itse Hieronymoksen Beetlehemin syntymäkirkon tiloissa.

Espanjasta tuli Pyhään maahan porukkaa noihin aikoihin muutenkin - erityisen arvokas on espanjalaisen nunnan, Egerian, tarkka kuvaus matkastaan Egyptiin, Siinaille ja Pyhään maahan 381-384.


historian lähteet eivät kerro miten Rechiar kääntyi pakanuudesta kristityksi ja piispa Hyaditus kuvaa häntä melkoisena ronkelona, barbaarina, jolla oli vähän sivistystä.

Galician kuningas Rechiar kääntyi Nikaian uskoon 50 vuotta ennen frankkien Clovista (Ludwig I). Mutta toisin kuin frankkien parissa, kuninkaaksi tullut kristitty mies ei vetänyt suabien kansaa mukanaan.

Rechiar otti sitten vaimokseen areioksen uskoisen visigoottien kuningas Theodoric I tyttären.

Näyttää siltä, että kuninkaan Nikaian uskosta huolimatta suabien kansa alkoi sitten omaksua areiolaisen uskon, joka korostaa Isän suuruutta ja Pojan pienemmyyttä Hänen rinnallaan.



600-luvulla Galician rantamille tuli väkeä Brittein saarilta ja heidän asuttamiaan alueita Ranskassa yhden niemen nokassa ja Espanjassa Biskajan lahden rannalla kutsutaan yhä Brittaniaksi. Näiden joukossa oli jo kristittyjä ja heillä oli oma piispansa Malloc, jonka Braggian toinen synodi sinne asetti 572.

Koko hommeli, Galicia ja Brittonia, liittyi sitten erinäisten kuvioiden jälkeen Asturian kuningaskuntaan.

Näin olemme siis katsastaneet Espanjalaisen automme tämänkin lokasuojan...

laitan tähän vielä Galician suebin kuningaskunnan kunkut iloksemme ja antamaan tiettyä runkoa noille kaukaisille tapahtumille.


Hermeric, n. 409–438 (Elmeri)
Heremigarius, 427–429, Lusitania
Rechila, 438–448
Rechiar, 448–456 (kristitty)
Aioulf, 456–457 (ei suebi)
Maldras, 456–460
Framta, 457 (riiteli Maldrasin kanssa vallasta)
Richimund, 457–464 (Framtan seuraaja)
Frumar, 460–464 (Maldrasin seuraaja)

Historiassa epäselvä aika
Remismund, 464–469 (yhdisti taas suebit yhden vallan alle)
Hermeneric n. 485
Veremund n. 535
Theodemund 600-luvulla
Chararic, n.550–558/559 (liekö ollut olemassa ollenkaan)

Ariamir, 558/559–561/566
Theodemar, 561/566–570
Miro, 570–583
Eboric, 583–584 (vallankaappaus, Andeca lähetti hänet luostariin)
Andeca, 584–585 (vallankaappaus, visigoottien Leovigild lähetti hänet luostariin)
Malaric, 585 (yritti ottaa vallan visigoottien Leovigildilta mutta hävisi tappelun)